Arkistosta löydät linkkejä, jotka liittyvät Polaris-TV:n aiheisiin 

 

Professori Kari Hokkasen luento "Ukrainan historia selittää kriisiä" Ukraina-seminaarissa 17.9. 

 

Hyvät kuulijat!

Putin sanoi, että Ukraina on Leninin luomus ja Zelensky, että Putinin hyökkäys synnytti Ukrainan. Kumpikin on aika lailla oikeassa.  

Ukraina-nimistä vakiintunutta hallinnollista kokonaisuutta ei ollut ennen kuin muodostettiin Ukrainan Neuvostotasavalta. Ja etnisesti ja kulttuurisesti epäyhtenäinen ja politiikassaan horjuva Ukraina yhtenäistyi viime helmikuussa tavalla, joka hämmästytti sekä ukrainalaisia että venäläisiä. Ja minuakin.

Luon nyt puolisen tuntia kestävän katsauksen Ukrainan historiaan kiinnittäen erityisesti huomiota seikkoihin, jotka kenties selittävät parhaillaan käytävän sodan syitä. 

Ennen Krimin miehitystä Suomessa Ukrainasta tiedettiin varsin vähän. Sitä ennen ei suomeksi ollut ilmestynyt yhtään erillistä Ukrainan historiaa, vaan sitä käsiteltiin osana Venäjän historiaa. Ukrainalaiset miellettiin ainakin melkein venäläisiksi ja ukrainan kieli venäjän murteeksi. Valtaosa ukrainalaisista ymmärtää ja puhuukin venäjää, ja maassa asuu miljoonia ihmisiä, jotka osaavat vain venäjää. Muistelen oman kouluni maantiedon kirjassa puhutun venäläisistä eli isovenäläisistä, valkovenäläisistä ja vähävenäläisistä eli ukrainalaisista.

Ukraina on heterogeeninen maa, etnisesti, kulttuurisesti, uskonnollisesti ja kielellisestikin. Erot juontuvat osaksi hyvin kaukaa historiasta, osaksi 1800-luvulta ja viime vuosisadalta.

Putinin hyökkäystä Ukrainaan nyt on verrattu Stalinin hyökkäykseen Suomeen marraskuussa 1939. Kummassakin tapauksessa hyökkäys voidaan nähdä – ja venäläisittäin on nähty – puolustuksellisena. Stalin pelkäsi aidosti Pietaria uhattavan Suomen maaperältä ja Suomenlahdelta käsin. Ei hän pelännyt Suomen hyökkäystä, mutta Suomen kautta ja suostumuksella, kenties avustamana, tulevaa hyökkäystä lännestä, joka sitten 1941 tulikin. Ei Putinkaan ollut huolissaan Ukrainan hyökkäyksestä, mutta huoli lännen kanssa sotilaallisestikin liittoutuvasta Ukrainasta oli epäilyksettä aitoa.

Hyvät kuulijat!

Käyn nyt kursorisesti läpi Ukrainan historian Neuvostoliiton hajoamiseen saakka ja sitten hieman tarkemmin itsenäisen Ukrainan vaiheet.

On vaikea sanoa, mistä Ukrainan historia oikeasti alkaa. Sitä valtakuntaa, jonka viikingit 800-luvulla perustivat itäslaavilaisten heimojen keskuuteen, kutsuttiin Rusiksi tai Kiovan Rusiksi. Löyhä valtakunta ulottui Karpaateilta Laatokalle ja Volgan yläjuoksulle, mutta ei eteläiselle aroseudulle. Alueen slaavilaiset asukkaat eivät olleet ukrainalaisia eivätkä venäläisiä. Kumpiakaan sanojen nyt tarkoittamassa muodossa ei vielä ollut.

Vuonna 988 Kiovan suuriruhtinas Vladimir antoi kastaa itsensä – Krimillä muuten – itäisen kirkon lapseksi ja komensi alamaisensa seuraamaan esimerkkiä. 

Se oli kauaskantoinen päätös. Idän ja lännen kirkkojen kilpailu ulottui kauas pohjoiseen. Suomessakin taisteltiin sekä miekalla että sanalla. Isompi osa kansaa jäi rajalinjan lännen puolelle. Se oli meille onnenpotku.

Kiovan Rus, jota Venäjällä mielellään nimitetään Kiovan Venäjäksi, heikkeni ensin ruhtinaskuntien alkaessa itsenäistyä ja sitten lopullisesti mongolien hyökkäykseen 1240. Pohjoista Novgorodia lukuun ottamatta ruhtinaskunnat maksoivat veroa mongoleille, joita myös tataareiksi kutsuttiin, rahana ja ihmisinä. Niistä vahvimmaksi nousi, osaksi mongolien kanssa yhteistyötäkin tehden, Moskova. Itäslaavien keskus siirtyi Dniepriltä Volgalle, Kiovasta Moskovaan, lännestä itään.

Ukrainan alueelle syntyi mongolien lähdettyä valtatyhjiö, jonka ensiksi täytti Puola-Liettua.1400-luvulta 1600-luvulle suurin osa nykyistä Ukrainaa kuului Puolalle. Ukrainan ortodoksikirkko painostettiin sopimukseen, jossa se tunnusti paavin kirkkonsa ylimmäksi päämieheksi, mutta säilytti itäiset jumalanpalvelusmenonsa. Näitä uniaatteja eli kreikkalaiskatolisia on edelleen melkoisesti Länsi-Ukrainassa, keskuksenaan Lviv, puolaksi Lwow. Itäisessä Ukrainassa vallitsee kaksi ortodoksikirkkoa, joista toinen kuuluu Moskovan patriarkaattiin, toinen Konstantinopolin.

Kun Konstantinopoli 1400-luvun puolivälissä joutui islamilaisten osmanien valtaan, Moskovan kirkko itsenäistyi ja syntyi oppi ”kolmannesta Roomasta”, aitoa kristinuskoa vaalivasta valtakunnasta, jonka hallitsijat ottivat tsaarin nimityksen. Toisin kuin katolisissa länsimaissa, Venäjän kirkko on totellut maallista keisaria, kuten jo Bysantissa oli ollut (cesaropapismi). Kun Moskovan patriarkka Kirill nyt puolustaa Putinin sotaa, se hämmästyttää lännessä, mutta ei idässä, jossa se on jatkumoa historiasta Konstantinus Suuresta lähtien.

Ukrainan historiassa tärkeää osaa näyttelevät kasakat. Kasakat olivat etnisesti epäyhtenäinen joukko, enemmistö oli venäläisiä, mutta myös ukrainalaisia ja tataareja.  Nämä kasakka-aateliston valitsemien hetmannien johtavat yhteisöt halusivat olla riippumattomia niin Puolasta, Moskovasta kuin Krimistä ja Turkista. Ilja Repinin kuuluisa maalaus ”Saporogit laativat pilkkakirjettä Turkin sulttaanille” on uudehkon Ukrainan historian (Johannes Remy, 2015) kansikuvana. Kasakat siis symboloivat vanhaa Ukrainaa. – Hetmanni on sama sana kuin saksan Hauptmann, sen rinnalla käytettiin joskus turkin atamaania.

1600-luvulla Puola heikkeni ja Moskovan Venäjä vahvistui. Kasakat nousivat 1648 kapinaan Puolaa vastaan. Zaporodzen alueen – koskientakaisen – kasakkojen hetmanni Bohdan Hmelnitski pyysi apua Moskovalta ja sai sitä. Hmelnitskin ratsastajapatsas seisoo keskellä Kiovaa, personoimassa Ukrainan ja Venäjän liittoa. Avun hintana kasakat alistuivat Venäjän suojelukseen. 1660-luvulla Venäjä ja Puola kävivät pitkän sodan, jonka päätyttyä kasakkojen Ukraina jaettiin Puolan ja Venäjän kesken, rajana Dniepr. Alkoi Länsi- ja Itä-Ukrainan erkaantuminen.

Venäjä sai 1680 valtaansa eteläisen kasakka-alueen, jota sanottiin Zaporodzhiaksi. Hetmanni Ivan Mazepa yritti irtaantua Venäjän ylivallasta ja liittoutui Kaarle XII:n kanssa, mutta kapina kukistettiin sen jälkeen, kun tsaari Pietari löi Pultavassa Ruotsin ja Mazepan armeijat. Se oli sekä Ruotsin suurvallan että zaporogien itsenäistymispyrkimysten loppu. Kapinallisia rangaistiin ankarasti: muutama tuhat seivästettiin ja Zaporodzesta tuli osa Venäjää. Se on sitä aluetta Etelä-Ukrainassa, joka on tällä hetkellä Venäjän miehittämää. 1700-luvulla se laajeni, kun Krimin kaanikunta liitettiin Venäjään. Alueesta alettiin käyttää nimitystä Novorossija, Uusi Venäjä. Sinne muutti paljon venäläisiä. Mustanmeren pohjoisrannalla puhutaan enemmän venäjää kuin ukrainaa.

Loppu Ukrainaa jaettiin Puolan III jaossa 1795 Itävallan ja Venäjän kesken siten, että läntinen osa, Galitsia, keskuksenaan Lviv eli saksalaisittain Lemberg tuli Itävallalle ja loput Venäjälle. Raja pysyi siinä I maailmansodan lopulle saakka.

1800-luvulla koettiin myös Ukrainassa kansallistunteen heräämistä, kuten muuallakin Euroopassa. Sen keskus oli aluksi Venäjän puolella, Kiovassa, mutta vuosisadan lopulla painottui Itävallan ukrainaa puhuvalle alueelle, keskuksenaan Lviv. Monikansallinen Itävalta-Unkari oli sallivampi ukrainalaisten kansallisille pyrinnöille kuin Venäjä omalla puolellaan. Galitsiassa sai ukrainankielinen kirjallisuus ja muu kulttuuri kehittyä ja siellä ukrainalaiset alkoivat kokea olevansa erityinen kansa. Venäjä sen sijaan halusi likeistä sukukieltä puhuvan slaavikansan sulautuvan itseensä.  Puhuttiin jopa Venäjän jälleenyhdistymisestä.

Mitään Ukrainaa valtiollisena tai edes hallinnollisena käsitteenä ei ollut. Ukrainalaiset kuvernementit olivat suoraan Pietarin keskushallinnon alaisina. Ukrainan kieltä ei pidetty omana kielenään, vaan venäjän murteena. Aleksanteri II, jolla on Suomessa paras maine kaikista keisareista ja suomen kielen ystävänä, kielsi ukrainan käyttämisen kirjakielenä.

Ukrainassa avattiin 1800-luvun lopulla hiili- ja rautakaivoksia ja rakennettiin teollisuutta erityisesti itäisessä Donbasissa, jonne muutti niin paljon venäläisiä, että venäjän kielestä tuli käyttökieli.  Arot kynnettiin pelloiksi, ja Ukrainasta alkoi tulla Venäjän vilja-aitta.

Ukrainaa halkovat valtarajat kohtasivat: itä ja etelä venäläistyivät, länsi ja pohjoinen kokivat olevansa ukrainalaisia. Parhaillaan Venäjä miehittää Donbasia ja Novorossijaa – molempia sanoja käytetään.

Ensimmäinen maailmansota romahdutti Venäjän imperiumin. Kulttuuriltaan läntiset Suomi, Baltian maat ja Puola itsenäistyivät. Itsenäisyyttä tavoittelivat myös ukrainalaiset. Vuodet 1917-20 ovat Ukrainan historiassa erityisen sekavaa aikaa: keskenään sotivat valkoiset venäläiset ja bolsevikit, mutta myös ukrainalaiset valkoiset ja bolsevikit, ja Puola tavoitteli vanhaa suurvalta-asemaansa Ukrainassa. Saksan miehityshallinto perusti vasallivaltion, jonka johtajalle annettiin historiallinen hetmannin titteli. Saksalaisten lähdettyä Puolan ja Neuvosto-Venäjän taistelut lainehtivat Kiovan ja Varsovan välillä, ukrainalaisia soti kummallakin puolella. Toukokuussa 1919 Pilsudskin joukot valloittivat Kiovan, mutta vain muutama kuukausi sen jälkeen Trotskin organisoima puna-armeijan hyökkäys uhkasi Varsovaa. Rauhassa Itävallan ukrainankieliset alueet jaettiin Puolan ja Venäjän kesken, edellisen keskuksena Lviv, joka on puolaksi Lwow, jälkimmäisen 1934:ään Harkova ja sitten Kiova. Lounaisimman ukrainankielisen nurkan Karpaateilta sai uusi Tshekkoslovakia.               

Pääosasta Ukrainaa tuli bolsevikkien, sekä venäläisten että ukrainalaisten, hallitsema valtio, Ukrainan neuvostotasavalta, joka liittyi Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoon 1922 perustajajäsenenä – sikäli Putinin puhe Leninin luomuksesta on todenperäistä. Ukraina oli Neuvostoliiton toiseksi väkirikkain valtio ja merkittävä sekä teollisuus- että maataloustuotteiden tuottajana. Jännitys ukrainalaisten ja venäläisten välillä pysyi. Stalinin aikana ukrainalaista nationalismia tukahdutettiin minkä voitiin, jopa kansanmurhaa muistuttavalla tavalla. Hyvin ei ukrainalaisia kohdeltu Puolankaan puolella.

1930-luku oli Ukrainan historian synkin. Maatalouden pakkokollektivisointi johti nälänhätään (holodomor) 1932-33, jonka uhriluku lasketaan jopa yli kymmeneksi miljoonaksi. Itsenäinen talonpoikasluokka, kulakit, karkotettiin ja tuhottiin. Ukraina ja Venäjä kiistelevät, oliko kysymys kansanmurhasta. Kai se sitäkin oli, vaikka kyllähän maatalouden kollektivisointi ja kulakkivainot Venäjälläkin paljon uhreja vaativat.

Ukraina kuuluu toisen maailmansodan suurimpiin kärsijöihin. 1939 Hitler ja Stalin toteuttivat Puolan neljännen jaon, jolloin maan ukrainalaiset itäalueet yhdistetiin Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan. Sitten Saksan armeijat vyöryivät Ukrainaan ja valtasi sen nopeasti. Huomattava osa väestöstä, varsinkin läntisessä Ukrainassa, otti natsit suopeasti vastaan. Jälkeenpäin on ihmetelty, kuinka huonosti Hitler käytti hyväkseen Baltian ja Ukrainan bolsevikkivihaa. Edes vasallivaltiota ei perustettu, vaan miehityshallinto hallitsi Reichskommissariat Ukrainea. Se oli natsien yli-ihmisopin seurausta: slaavilaiset olivat alempaa rotua. Juutalaisten tuhoamiseen he kyllä apuväeksi kelpasivat, ja heitä riitti. Antisemitismi oli Ukrainassa vanhaa perua, ja holodomorin toteutusta johti ukrainanjuutalainen Lazar Kaganovitsh. Juutalaisia surmattiin pari miljoonaa, saman verran ukrainalaisia vietiin orjatyöhön Saksaan.  Paitsi juutalaisia myös kommunisteja lahdattiin yhdessä.

Ukrainalaiset organisoituivat tavoitteenaan itsenäisyys Saksan suojeluksessa, samaan tapaan kuin I maailmansodan loppuvaiheissa, mutta se ei Saksalle käynyt. Tärkeimmän johtajansa Stepan Banderan mukaan banderalaisiksi kutsutut ja neuvostomieliset partisaanit ottivat verisesti yhteen, eivätkä yhteenotot loppuneet rauhan tultuakaan, vaan jatkuivat Länsi-Ukrainassa 1950-luvulle saakka. Banderalaisiksi sanoo Venäjän propaganda nyt taistelevia ukrainalaisia eikä puhe natseista kaikkien kohdalla ole ihan perätöntä. Stepan Bandera pakeni Saksaan, jossa KGB:n agentti murhasi hänet 1959.   

Saksalaisten kanssa yhteistyötä tehneitä rangaistiin armotta. Krimin tataarit karkotettiin Keski-Aasiaan. Enemmistö heistä sai myöhemmin palata, mutta vähemmistö he Krimin asukkaista olivat; selkeä enemmistö olivat venäläiset. Vuonna 1954 ukrainalaissyntyinen Hrushtshev antoi hallinnollisen päätöksen, jolla Krim ”ikuisen ystävyyden merkiksi” siirrettiin Venäjän federaatiosta Ukrainalle 1954. Sitä ennen Krim ei ollut koskaan kuulunut Ukrainaan, eikä siellä juuri ukrainalaisia asunutkaan. Siitä syntyi sitten Neuvostoliiton hajotessa iso ongelma. Mitä ikuiseen ystävyyteen tulee, huonosti se sujui. Neuvosto-Ukrainan historia on yhtämittaista vääntöä kansallismielisten ja ”yleisliittolaismielisten” kommunistijohtajien välillä; edelliset saivat herkästi syytteen ”porvarillisesta nationalismista”.      

Ukrainan teollistaminen jatkui. Sinne rakennettiin mm. suuria ydinvoimaloita, joukossa onnettomuudestaan kuuluisa Tsernobyl ja nyt otsikoissa esiintyvä Zaporodzha, Euroopan suurin. Donbasin kaivos- ja raskas terästeollisuus, kärjessä Donetskin Azovstal ym. vetivät työvoimaa Venäjältä. Ukraina sai jopa paikan YK:ssa ikään kuin olisi itsenäinen valtio – mitä se Neuvostoliiton perustuslain mukaan olikin, mutta käytännössä ei tietenkään.     

Perustuslain merkitys havaittiin 1990-luvun alussa, kun Venäjän federaation johtajaksi kohonnut Jeltsin antoi jokaiselle neuvostotasavallalle oikeuden päättää, pysyäkö liitossa tai lähteä. Kaikki valitsivat itsenäisyyden. Ainakin minulle oli yllätys, että niin tekivät myös itäslaavilaiset Valko-Venäjä ja Ukraina. Vuonna 1991 pidetyssä kansanäänestyksessä yli 80 prosenttia äänesti itsenäisyyden puolesta. Myös huomattava osa itä- ja etelä-Ukrainan venäjänkielisistä oli äänestänyt itsenäisyyttä.

Toistaiseksi suhteet järjestyivät siten, että Ukraina yhdessä useimpien neuvostotasavaltojen kanssa liittyi Venäjä-vetoiseen löyhään järjestöön IVYyn, mutta sen merkitys jäi vähäiseksi. Se korvattiin tiiviimmällä ”Euraasian unionilla”, johon kuuluivat Venäjän lisäksi Ukraina, Valko-Venäjä ja Kazakstan. Se oli ikään kuin vaihtoehto EU:lle. Ukrainan talous oli tiukasti kiinni Venäjässä, varsinkin sen kaasutoimituksissa, ja paljon ukrainalaisia muutti töihin Venäjälle, kuten EU-maihinkin. Ukraina oli ja on huomattavasti köyhempi kuin Venäjä.

Hyvät kuulijat!

Ukrainan nyt 30 vuoden pituinen itsenäisyydenaika on ollut horjuntaa idän ja lännen välillä. Ukrainan demokratia on ollut hauras, kansalaisyhteiskunta on heiveröinen. Korruptio ei ole vähäisempää kuin Venäjällä, oligarkkisysteemi on ihan samanlainen, osasihan Ukrainankin neuvostoeliitti yksityistää kansallisvarallisuutta itselleen. Puolueita siinä mielessä kuin meillä ei ole, vaan vaalitaistelut on käyty henkilöiden ympärille ryhmittyneiden kertakäyttöpuolueiden välillä. Presidentinvaalien voitto on tavallisesti ratkennut oligarkkien rahoin. 

Presidenttejä on ollut kuusi, siis nykyinen on kuudes. Ensimmäinen, Leonid Kravtshuk (1991-94), oli vahvasti kansallismielinen, korosti Ukrainan eroa suhteessa Venäjään ja määräsi ukrainan ainoaksi viralliseksi kieleksi. Häntä seurannut Leonid Kutshma (1994-2005) läheni Venäjää ja palautti venäjän toiseksi viralliseksi kieleksi. Häntä vastaan nousi ns. oranssi vallankumous länteen suuntautumisen puolesta. Kansanjoukkojen mielenosoitukset pakottivat Kutshman eroamaan.

 Vuosikymmen 2005-2014 oli oranssien ja venäläismielisten kamppailua, kärkiniminä kaksi Vihtoria, Viktor Jushtshenko (pres. 2005-10) ja Viktor Janukovitsh (pres. 2010-14).  Kolmantena oli liittolaista vaihteleva Julija Tymoshenko – lettipäinen oligarkki. Meno oli hurjaa: oppositiojohtaja Jushtshenko yritettiin myrkyttää, mutta selvisi jatkamaan politiikassa ja valittiin presidentiksi, pääministeri Tymoshenko pantiin vankilaan, parlamentissa, radassa, tapeltiin. Miljoonia ukrainalaisia muutti maasta, osa länteen, osa Venäjälle.

Jushtsenkon kaudella perustuslakia uudistettiin venäjän kieltä syrjiväksi ja julkilausutuksi tavoitteeksi ilmoitettiin pyrkimys EU:n ja Naton jäseneksi. EU tarjosi kauppa- ja yhteistyösopimusta, joka korvaisi Euraasian unionin. Vuoden 2010 presidentinvaalit voitti Alueiden puolueen Viktor Janukovitsh, ilmeisesti sikäläisittäin melko rehellisesti; edellisissä hän oli hävinnyt Jushtshenkolle. Janukovitshin ja Alueiden puolueen kannatus oli suurinta idässä ja etelässä, teollisuus- ja venäjänkielisillä alueilla. Ohjelmana oli alueiden vaikutusvallan lisääminen Kiovan keskusjohdon kustannuksella sekä venäjän kielen aseman turvaaminen: ”kaksi kieltä yhdellä kansalla”.

Janukovitsh näyttää olleen normaaliakin häikäilemättömämpi kahmimaan yhteistä omaisuutta itselleen; hänen palatsinsa yllätti ylellisyydellään. Horjuttuaan Venäjän ja EU:n välillä hän valitsi idän ja hylkäsi marraskuussa 2013 EU:n kanssa neuvotellun assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen. Seurasi länsimielisten – ilmeisesti amerikkalaistenkin innostamana – lietsomat mielenosoitukset Kiovan pääaukiolla, Maidanilla. Janukovitshin yritys kukistaa mielenosoittajat väkivaltaisesti epäonnistui, ja hän pakeni maasta Krimin kautta Venäjälle, Putinin suojiin.

Länsimieliset ottivat Ukrainan johdon. Siihen reagoitiin venäläismielisen Itä-Ukrainan kaupungeissa mielenosoituksin. Donetskin ja Luhanskin separatistit julistivat eroavansa Ukrainasta ja muodostavansa ”kansantasavallat”. Ne saivat tukea Venäjältä, joka tuomitsi Maidanin vallankaappauksen. Käynnistyi sota, joka muuttui asemasodaksi: kansantasavallat vakiinnuttivat sisäisen hallintonsa.

Reaktiota Maidaniin oli myös Krimin haltuunotto, mikä tapahtui helposti ja oli varmaankin väestön enemmistölle mieluisa. Kansanäänestyksen jälkeen Krim liitettiin Venäjään.

Oikeudellisesti se oli vakavampi kuin Itä-Ukrainan kapina, koska siinä Venäjä otti haltuunsa toisen valtion aluetta. EU reagoi pakottein, joiden vaikutus jäi vähäiseksi. Vaikka Venäjä rikkoi vahvistettua järjestystä, Krimin miehitystä ymmärrettiinkin. Gorbatshoville oli ilmeisesti annettu jonkinlaisia lupauksia, että Nato ei laajene entisen Neuvostoliiton alueelle. Baltian maat oli jo hyväksytty jäseniksi, mutta Ukraina olisi ollut paljon vaikeampi, olisihan silloin Venäjän Mustanmeren laivaston päätukikohta, Sevastopol, joutua Nato-maan sisälle. Vaikka Krimin haltuunotto lännessä tuomittiin, kauppa kävi pakotteista huolimatta likimain kuten ennenkin.  

Ukrainan uusi presidentti, suklaakeisariksi kutsuttu oligarkki Poroshenko, ei nauttinut kunnioitusta enempää Ukrainassa kuin länsimaissakaan. Ukrainan talous kulki alamäkeä, eikä EU-kelpoisuudesta ollut tietoakaan. Itä-Ukrainan taisteluita koetettiin lopettaa kahdella Minskissä neuvotellulla sopimuksella, joista jälkimmäisessä helmikuussa 2015 mukana olivat virallisesti Ukraina (Poroshenko), Saksa (Merkel), Ranska (Hollande) sekä Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavallat”. Venäjä ei ollut virallinen sopimuskumppani, mutta Putin oli mukana ja hyväksyi sopimuksen. Se oli Ukrainassa epäsuosittu, koska se olisi antanut laajan itsehallinnon ”kansantasavalloille”, eikä sitä noudatettu.

Osaksi Minskin sopimuksen vuoksi Poroshenko hävisi vaalit murskaluvuin 2019 TV-koomikkona tunnetuksi tulleelle Volodymyr Zhelenskylle 2019, jolle tärkeät oligarkit olivat siirtäneet kannatuksensa. Äidinkieleltään venäjää puhuva juutalainen Zelensky lupasi edistää rauhaa ja ennen Venäjän täysimittaista hyökkäystä lienee siihen pyrkinytkin. Se muutti hänen linjansa täysin, ja varsinkin nyt, Venäjän kärsittyä takaiskuja, Zelensky ei hyväksy minkäänlaisia neuvotteluja ennen kuin venäläiset on vedetty pois kaikilta Ukrainan alueilta, siis myös Krimiltä ja ”kansantasavalloista”. 

Näyttelijän koulutuksesta on ollut sotaoloissa suuri hyöty, kun sota helmikuussa alkoi Putinin odotus siitä, että joukot etenisivät nopeasti Kiovaan, josta Zelensky lähtisi pakoon, ei toteutunut, Päivittäin maailman TV-ruuduissa näkyvä Zelensky on kohonnut sankariksi omassa maassaan ja kaikkialla lännessä. EU hyväksyi Ukrainan ehdokasjäsenekseen, vaikka maan tila ei lainkaan jäsenyyden ehtoja muistuta. Ukrainan sankarikansan sanotaan taistelevan koko Euroopan ja länsimaisen demokratian puolesta. Kun sen oman demokratian tila on mikä on, se on eräänlainen ”Leppäsen Valtu”, Pentinkulman ensimmäinen sankarivainaja, jonka renttumenneisyys unohdettiin. Venäjän armeijan raakuudet ovat viimeistään kääntäneet ”euroatlanttisen yhteisön” jyrkästi Putinia vastaan ja vahvistanut asennetta, että neuvotteluja ei aloiteta ennen Putinin poistumista. Niinpä sota jatkuu.

Mutta miksi Putin lähti tähän operaatioonsa, joka näyttää parhaillaan sujuvan peräti kehnosti?

Varmasti yksi selitys on, että hän on omaksunut Venäjän imperiaalisen idean. Hän pitää suurena onnettomuutena Neuvostoliiton hajoamista ja epäilemättä haaveilee sen palauttamisesta. Hän näkee varmaankin Venäjän moraalisesti parempana kuin länsi, kenties kristilliseltäkin pohjalta. Ukraina ei ollut tsaarin aikana valtio, vaan osa slaavilaista Venäjää, pohjimmaltaan venäläinen. Putinkin on sanonut, ettei Ukraina ole oikea valtio.    

Luulen, että Venäjän tiedustelu epäonnistui antamaan oikeaa kuvaa Ukrainan valmiudesta puolustautua ja siksi lähdettiin suureen operaatioon riittämättömin voimin. Kyllä Ukrainan puolustustahto ja -kyky on yllättänyt lännenkin – ja minut. Jos tarkastelee Ukrainan historiaa, sekä vanhaa että lähihistoriaa, niin niistä voisi kuvitella heterogeenisen valtion nopeaa romahdusta. Janukovitsia oli äänestänyt joka toinen ukrainalainen: se on saanut Putinin uskomaan, että Ukrainassa olisi paljonkin niitä, jotka olisivat valmiita liittymään hyökkääjiin eli samalla tavalla kuin Stalin uskoi Suomen vuonna 1918 lyötyjen punakaartilaisten tukevan neuvostoarmeijaa.

Mutta niin Leninin luomus kuin onkin, Ukraina on hämmästyttävästi yhtenäistynyt Putinin hyökkäyksen edessä. Ukrainalaisten puolustustahto on ollut voimakas. Ilman sitä ei lännen massiivinen ase- ja raha-apu olisi riittänyt, eikä sitä olisi annettukaan.

Löytyisikö vielä tie sodan lopettamiseen siten, että Venäjä – Putin – säilyttäisi jotenkin kasvonsa, on tietämättömissä. Kuulun niihin, joiden mielestä jotakin pitäisi yrittää jo ennen kuin ”me” olemme voittaneet sodan. Kalliiksi käy tämä sota Suomellekin, jonka Putin säikähdytti Natoon. Senkään lopullisesta viisaudesta en ole vakuuttunut. Se teki Suomesta Ukrainan sodassa osapuolen, ja kovin sotaista puhetta meillä viljellään. Jos Venäjä suljetaan ainakin sukupolven ajaksi Euroopan ulkopuolelle ja kaikki yhteydet siihen katkaistaan, kuten on Suomessakin uhottu, kuulumme ilman muuta suurimpiin kärsijöihin.

 

Mauno Saaren luento Ukraina-seminaarissa 17.9. 

"Journalismista totuusjournalismiin" löytyy täältä

 

Paavo Väyrysen viimeisimpiä blogikirjoituksia politiikasta sekä Keskustan tilasta löytyy seuraavista linkeistä:

-VTT Paavo Väyrysen blogikirjoitus Uudessa Suomessa 5.8.2021 "Yrittäjästä taas poliitikoksi?" löytyy täältä

-VTT Paavo Väyrysen blogikirjoitus Uudessa Suomessa 2.8.2021 "Politiikan tutkimuksen musta aukko" löytyy täältä

-VTT Paavo Väyrysen blogikirjoitus Uudessa Suomessa 30.7.2021 "Miten Keskustan kannatus saadaan nousuun" löytyy täältä

-VTT Paavo Väyrysen blogikirjoitus Uudessa Suomessa 28.6.2021 "Vain myönnetyissä tappioissa saattaa olla voiton siemen" löytyy täältä

 

VTT Paavo Väyrysen blogikirjoituksia liittyen Pohjantähti-keskuksen 10.7.2021 järjestämään seminaariin:

-VTT Paavo Väyrysen blogikirjoitus Uudessa Suomessa 29.7.2021 "Rikotaanko EU:n periaatteet aluepolitiikassakin?" löytyy täältä

-VTT Paavo Väyrysen blogikirjoitus Uudessa Suomessa 24.7.2021 "Suomi - Pohjoismaa vai Baltianmaa? löytyy täältä

-VTT Paavo Väyrysen blogikirjoitus Uudessa Suomessa 20.7.2021 "Suomen kansan enemmistö tukee itsenäisyyden puolustamista" löytyy täältä

-VTT Paavo Väyrysen blogikirjoitus Uudessa Suomessa 16.7.2021 "On itsenäistymistaistelun aika" löytyy täältä

-VTT Paavo Väyrysen blogikirjoitus Uudessa Suomessa 12.7.2021 "Suomi Euroopassa - onnekkaana onnelliseksi" löytyy täältä

 

Professori Kari Hokkasen esitelmä "Suomi Euroopassa - onnekkaana onnelliseksi Pohjantähti-opiston seminaarissa Kemissä 10.7.2021

http://www.pohjantahtilehti.fi/File/Suomi_Euroopassa_-_onnekkaana_onnelliseksi_Kari_Hokkanen.pdf?64846

 

VTT Paavo Väyrysen haastatteluun "Sortovuosista itsenäisyyteen" liittyvää lisämateriaalia:

-Paavo Väyrysen blogikirjoitus Uudessa Suomessa 25.6.2021 "Sortovuosista itsenäisyyteen" löytyy täältä

-Paavo Väyrysen Itsenäisen Suomen puolesta -teos löytyy ilmaiseksi luettavana täältä ja äänikirjana täältä

-Paavo Väyrysen kirjoittama Samankeskisten kehien Eurooppa -teos on luettavissa täältä

-Paavo Väyrysen Uuden Suomen blogikirjoitus 29.5.2021 "Tulevaisuutemme on käsissänne Elina, Eveliina, Jani ja Jouni" löytyy tästä

 

Professori emeritus Kari Mielikäisen haastatteluun liittyvää lisämateriaalia:

Mihin häipyi 1980-luvun kohu metsäkuolemista? -Lisämateriaali on ladattavissa tästä

 

Professori Kalevi Mursulan haastatteluun liittyvää lisämateriaalia:

Aurinko elää ja muuttuu - Kalevi Mursulan haastattelun ensimmäisen osan lisämateriaali on ladattavissa tästä

Auringon muutokset valaisevat ilmastonvaihteluita -Kalevi Mursulan haastattelun toisen osan lisämateriaali on ladattavissa tästä

 

Erkki Tuomiojan turvallisuuspoliittinen linja -haastatteluun liittyvää lisämateriaalia:

https://www.paavovayrynen.fi/2019/03/01/havittajahankinta-uuteen-harkintaan/

https://www.paavovayrynen.fi/2020/02/27/havittajahankinnan-lykkaamista-on-harkittava/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/tuomioja-vayrynen-ilmastonmuutos-ja-lajikato/

https://www.youtube.com/watch?v=r7mIQc01MZ4

 

Polaris-TV:ssä 30.3. julkaistuun Jyrki Itkosen haastatteluun liittyvää lisämateriaalia löytyy oheisista linkeistä: 

- Suomen talviin liittyvää säähistoriaa vanhojen lehtien kertomana
https://jitkonen.fi/?p=33
- Lauha talvi ahdistaa, mitä historia kertoo menneistä lauhoista talvista ja Suomen säähistoriasta?
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/itkonenlindgren/lauha-talvi-ahdistaa-mita-historia-kertoo-menneista-lauhoista-talvista-ja-suomen-saahistoriasta/

- 1930-luvun lämpimät talvet, vaiettu totuus
https://jitkonen.fi/?p=727

- Ilmaston lämpeneminen – tilastollinen harha?

https://jitkonen.fi/?p=781

- Suomen kesät, ollaanko saavutettu 1700-luvun lopun kesien keskilämpötilat?
https://jitkonen.fi/?p=904

- Maapallon kuumin aika

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/itkonenlindgren/maapallon-kuumin-aika/

- Hiilidioksidivapaat 1900-luvun alun helteet
https://jitkonen.fi/?p=233

- Onko maapallo saavuttamassa optimilämpötilansa?

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/itkonenlindgren/onko-maapallo-saavuttamassa-optimilampotilansa/

- Onko Itämeren jään laajuuden väheneminen ilmaston lämpenemisen indikaattori?

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/itkonenlindgren/onko-itameren-jaan-laajuuden-vaheneminen-ilmaston-lampenemisen-indikaattori/

- Sään ääri-ilmiöt, osa I: helle, rakeet, myrskyt

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/itkonenlindgren/277998-saan-aari-ilmiot-osa-i-helle-rakeet-myrskyt/

- Sään ääri-ilmiöt, osa II: Pakkasta, kylmää ja jäätä

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/itkonenlindgren/278272-saan-aari-ilmiot-osa-ii-pakkasta-kylmaa-ja-jaata/

- Napojen ja jäätiköiden sulamisennusteita

https://jitkonen.fi/?p=63

- Sää ja ilmasto, osataanko ne erottaa toisistaan?

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/itkonenlindgren/saa-ja-ilmasto-osataanko-ne-erottaa-toisistaan/

- Jopa, poikkeuksellinen ja tavanomaista enemmän

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/itkonenlindgren/275208-jopa-poikkeuksellinen-ja-tavanomaista-enemman/

- CO2 ilmastoherkkyys, IPCC/FMI ja tieteen eroavaisuudet

https://jitkonen.fi/?p=153

- Lämpötilojen mittaamisesta

https://jitkonen.fi/?p=648

https://jitkonen.fi/?p=1107

https://jitkonen.fi/?p=33

 

Polaris-TV:ssä 22.3. julkaistuun haastatteluun "Sauli Niinistön erikoiset turvallisuuspoliittiset lausunnot" liittyvää lisämateriaalia löytyy oheisista linkeistä:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c19c4977-ac26-4ec6-ba94-62ec9f432708

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/940fe711-cf0a-46fe-90e0-39c0ea63b796

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/niinistolla-ja-marinilla-on-erilainen-ulkopoliittinen-linja/

https://www.paavovayrynen.fi/2020/02/21/onko-suomen-linja-muuttunut/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/suomen-oma-etu-ensin/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/sauli-niinisto-uhmaa-eduskunnan-tahtoa/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/kansalliset-edut-ulko-turvallisuus-ja-eu-politiikan-ytimeksi/

 

Paavo Väyrysen viimeisimpiä blogikirjoituksia ulkopolitiikasta löytyy seuraavista linkeistä:

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/eurooppa/nakokulma-twitter-diplomatia-ja-arvot-muovaavat-suomen-ulkopolitiikkaa-eu-naytti-kuinka-huonosti-siina-voi-kayda/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/onko-suomen-linja-muuttunut/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/miksi-ulkopoliittista-keskustelua-valtellaan/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/kansalliset-edut-ulko-turvallisuus-ja-eu-politiikan-ytimeksi/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/niinistolla-ja-marinilla-on-erilainen-ulkopoliittinen-linja/

-Paavo Väyrysen teos Suomen puolueettomuus uudessa Euroopassa ja väitöskirja löytyvät kirja-arkistosta

 

Video "Tervetuloa Pohjanrantaan" kuvattiin 23.2., jolloin Paavo Väyrynen tapasi Pohjanrannassa joukon eturivin ilmastopolitiikan asiantuntijoita. Seuraavana päivänä heitä haastateltiin Polaris-TV:ssä esitettäviin videoihin. 

Pohjanrannasta on saatavilla lisätietoa Paavo Väyrysen kotisivun kirja-arkistossa julkaistusta Pohjanranta-nimisestä äänikirjasta. Tämän kauniin kuvateoksen voi ostaa Pohjanrannan verkkokaupasta.

 

 

Eurooppa-politiikasta voit lukea lisää 

-Paavo Väyrysen vuonna 1999 ilmestyneestä "Itsenäisen Suomen puolesta", joka on luettavissa ja kuunneltavissa hänen kirja-arkistosta   ja niitä voi ostaa Pohjanrannan verkkokaupasta.

-Paavo Väyrysen Uuden Suomen blogista seuraavista linkeistä: 

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/ekonomistien-euro-elefantti/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/perustuslaki-suomen-turvaksi/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/eduskunnan-on-vihdoinkin-tehtava-tena/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/suomen-ei-tule-osallistua-elvytysrahastoon/https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/suomen-eroaminen-euroopan-unionista/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/suomen-eroaminen-euroalueesta/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/ministereiden-kansanedustajien-ja-virkamiesten-rikosoikeudellinen-vastuu/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/eun-elvytysrahaston-pitaa-olla-vapaaehtoinen/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/vaaran-vuosista-vapaussotaan/

 

Paavo Väyrysen kirjoituksia ympäristöpolitiikasta ja kestävästä kehityksestä löytyy muun muassa:

-Paavo Väyrysen kirjoista "Huonomminkin olisi voinut käydä", "Suomen linja" ja "Yhteinen vuosisatamme".

Kaikki kirjat ovat luettavissa ja kuunneltavissa Paavo Väyrysen kirja-arkistosta  ja niitä voi ostaa Pohjanrannan verkkokaupasta.

-Seuraavista Uuden Suomen blogeista:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/korvataan-kivihiili-turpeella/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/uusiutuvat-luonnonvarat-yhteiskunnan-perustaksi/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/ipcc-ja-eu-ovat-erehtyneet/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/eun-ilmastopolitiikkaa-pitaa-muuttaa/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/uusiutuvat-luonnonvarat-ja-uusiutumattomat/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/cityvihreasta-ymparistopolitiikasta-ekologisesti-kestavaan-kehitykseen/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/ymparistopolitiikkaan-on-saatava-suunnanmuutos/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/uljas-universumi-ja-mot/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/matti-vanhasen-esittamaa-uutta-veroa-ei-tarvita/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/tehdaan-bensaa-ja-dieselia-turpeesta-timo-harakka/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/cityvihrea-ilmastopolitiikka-vaarantaa-tulevaisuutemme/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/suomi-transatlanttisen-yhteistyon-karkeen/

 

 

 

Lue lisää Pohjantähti-opiston kannatusyhdistyksen perustamisesta, Pohjantähti-Keskuksesta ja Polaris-TV:stä täältä: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/polaris-tv-puhuu-siita-mista-on-vaiettu/ 

 

 

Pysy ajantasalla

Pohjantähti-lehti julkaisee kirjoituksia ja linkkejä kirjoituksiin sekä Youtube-videoita joka viikko. Voit myös jakaa kirjoituksiamme eri kanavissa. Tervetuloa myös Polaris-TV:n tilaajaksi Youtubessa!