Pääkirjoitus 24.3.2019

24.03.2019 10:25

Ilja, Jösse ja minä

Tähtiliikkeessä valtamediaa tuntuu kiinnostavan vain Ilja Janitskinin ehdokkuus. Siihen pyydetään jatkuvasti perusteluja.

Olen kärsivällisesti vastannut, että ehdokkuuden epäämiselle olisi pitänyt olla painavat syyt. Ilja on saanut käräjäoikeudessa tuomion, joka ei ole vielä lainvoimainen. Saamansa vankeusrangaistuksen hän on jo suorittanut.

Ilja on käräjäoikeudessa tuomittu useista rikoksista, joihin hänen katsotaan syyllistyneen lähinnä sen vuoksi, että MV-lehden päätoimittajana hän on ollut vastuussa lehden toiminnasta ja siinä julkaistusta aineistosta. Tuomio perustuu mm. väitettyyn törkeään kiihotukseen kansanryhmää vastaan ja väitettyyn törkeään kunnianloukkaukseen.

Vähemmän mediaa on kiinnostanut toinen käräjäoikeudessa tuomittu ehdokkaamme, vantaalainen kansantaiteilija Jussi, ”Jösse”, Järvenpää. Hänet on tuomittu laulujensa sanoituksen vuoksi koviin sakkoihin kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Syyttäjä hakee hovioikeudessa hänelle vankeustuomiota.

Iljan ja Jössen ehdokkuus on myös minun kannanottoni sitä vastaan, että nyky-Suomessa sananvapauden rajoja tulkitaan oudosti ja puolueellisesti. 

Syyttäjät syyttävät ja tuomioistuimet tuomitsevat herkästi väitetyistä kiihotuksista kansanryhmää vastaan. Ilja sai tuomion myös väitetystä törkeästä kunnianloukkauksesta, joka oli kohdistunut Helsingin Sanomien toimittajaan.

Valtamediassa esiintyviin kunnianloukkauksiin ei sen sijaan haluta puuttua. Järjestelmä suorastaan suojelee valtamedian kyseenalaista toimintaa. 

Osallistuimme viime kuntavaaleihin ”Terve Helsinki” –liikkeen ehdokkaina. Helsingin Sanomat käynnisti meitä vastaan parjauskampanjan, jossa ehdokkaitamme syytettiin lehden palstoilla muun muassa juutalaisvastaisiksi, rasisteiksi, natseiksi, fasisteiksi ja väkivaltaisiksi jengiläisiksi. Heitä ei samassa yhteydessä kuultu, eikä vastineita suostuttu julkaisemaan. Julkisen sanan neuvosto siunasi lehden menettelyn.

Yksi ehdokkaistamme menetti Helsingin Sanomien kirjoittelun vuoksi työpaikkansa.  

Tapasin Ilja Janitskinin ensimmäisen kerran vasta vaalikampanjan yhteydessä. Hän kertoi, että maahanmuuttoon liittyneeseen MV-lehden kirjoitteluun ei puututtu aluksi millään tavalla. Ongelmat alkoivat, kun lehti alkoi paljastaa tietoja siitä, kuinka valtamedia pyrkii edistämään Suomen Nato-jäsenyyttä.

Suomessa toimii laaja salaliitto, joka pyrkii viemään Suomea kansan tahdon vastaisesti sotilasliitto Natoon. Tähtiliikkeen kansanedustajaehdokas Pirkko Turpeinen-Saari ja hänen puolisonsa, kirjailija ja Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja Mauno Saari ovat kertoneet siitä erinomaisissa blogeissaan.    

Viimeisessä blogissaan ”Kysymyksiä Suomen vapaalle medialle” (Blogi 7.3.2019) Mauno Saari kertoo, kuinka valtamedia on ryhtynyt edistämään Suomen Nato-jäsenyyttä:

”Suomeen on muodostettu Mediapooli, eräänlainen vaarattomalta kuulostava kerho tai klubi, jonka jäseniksi on liittynyt käytännössä koko tiedotusvälineistömme – lehdistö, Yle, Mtv, tärkeimmät kirjankustantajat.

Mediapoolin toimintaa rahoittaa valtio, valtion Huoltovarmuuskeskus.

Poolin tehtävä on torjua mm. Nato-vastaisuutta. Tulkinta ei ole minun. Se on luettavissa Huoltovarmuuskeskuksen/Mediapoolin nettisivuilta.

Poolilla on monenlaisia työmuotoja. Yksi niistä on "sisältöryhmä". Sen toimintaa poolin puheenjohtaja sanoo aktiiviseksi. Tuskin on väärin arvioida, että sisältöryhmässä eri tiedotusvälineiden päätoimittajat ja muu päättävä väki keskustelee sisällöistä, siis siitä miten eri lehdet, tv-kanavat ja ehkäpä myös kirjankustantajat väyläävät välineittensä sisältöä mm. Nato-vastaisuutta karsiakseen.”

Mauno Saaren kertoman mukaan verkkosivuja on hänen kirjoituksensa julkaisemisen jälkeen ”siivottu”.

Tähtiliikkeen saama kohtelu Yleisradiossa ja muussa valtamediassa taitaa olla mediapoolin aikaansaannoksia.

Yhdeksän eduskuntapuolueen vaalikeskusteluissa kysymys Suomen Nato-jäsenyydestä sivuutetaan lyhyesti.

Kokoomus ja RKP saavat ilmoittaa, että niiden mielestä Nato-jäsenyys parantaisi Suomen turvallisuutta, mutta ne eivät aja sitä juuri nyt. Muut puolueet saavat kertoa, että niiden mielestä jäsenyys ei parantaisi Suomen turvallisuutta. Näin vastaa Jussi Halla-ahokin, vaikka kannattaa Suomen liittymistä Natoon.

Vaalikeskustelussa sivuutetaan kokonaan Suomen ja Naton välinen isäntämaasopimus ja mittavat sotaharjoitukset Naton ja johtavien Nato-maiden kanssa.

Sauli Niinistö sanoi presidentinvaalien yhteydessä, että sotilaallinen liittoutumattomuus on Suomen turvallisuuden kannalta paras ratkaisu. Hän totesi, että menettäisimme liittoutumattomuuden edun, jos Venäjä alkaisi pitää Suomea itselleen samanlaisena turvallisuusuhkana kuin Natoa.

Tähän ja Nato-jäsenyyteen vahvat voimat nyt Suomea vievät. Valtapuolueet antavat tahallaan tai ymmärtämättömyyttään tämän tapahtua.

Pohjantähti-lehden Tähti-TV:ssä on kaksi uutta videota, joissa haastattelen tähtiehdokkaita omalla ”vaalisohvallani”. Toisella niistä haastattelen entisiä kansanedustajia Aune Mänttäriä ja Pirkko Turpeinen-Saarta. Pirkko kertoo siinä Mediapoolin toiminnasta. Toisessa videossa esiintyvät Ilja Janitskin ja ”Jösse” Järvenpää.

Videoiden laatu kärsii siitä, että emme päässeet kuvaamaan niitä eduskunnan valtiosalin sohvalle. Ne jouduttiin tallentamaan Kansalaisinfon tuoleilla ja huonossa valaistuksessa. Sisältö on kuitenkin tärkein.

Kannattaa muuten kuunnella Youtubesta Jössen sanoittamat ja säveltämät laulut ”Tähtiä kuin Otavassa” ja ”Suomalainen Suomi”.

 

Paavo Väyrynen

päätoimittaja