Eläkkeet kyllä riittävät

24.03.2019 00:00

Suomessa kuullaan monelta taholta karua kieltä eläkkeiden hupenemisesta. Syntyvyys laskee ja väestörakenne vanhenee, mikä vaikuttaa luonnollisesti  asiaan. Totuus on kuitenkin se, että meidän kaikkien eläkevaroja on talletettuna valtavat määrät moniin ei kohteisiin: yksi kolmannes ulkomaille, yksi kolmannes EU:hun ja yksi kolmannes kotimaahan.

Monen päättäjän ajatusmaailma lähtee siitä, että sijoitetuille eläkevaroille pitää saada mahdollisemman suuri tuotto, ja ns. kassavirralla maksetaan  nykyiset eläkkeet. Se ajatus tuntuu oudolta, että monen meidän jo tienattua eläkerahaa ei voitaisi käyttää eläkkeiden maksuun, vaan sillä pitäisi keinotella yhä suurempia voittoja eläkeyhtiöille.

Sijoitettuja eläkevarantoja voidaan ja pitää käyttää nimenomaan eläkkeiden päivittäiseen maksuun.

Onhan eläke meille kullekin jo tienattua rahaa. Yhä suurempien voittojen kylmä tavoittelu meidän eläkkeitämme hyväksi käyttäen on väärin ja tuhoon tuomittu ajatus. En vastusta eläkkeiden sijoittamista tuottaviin kohteisiin, mutta vastustan sitä, että ihmiset, jotka ovat koko elämänsä tehneet töitä ja tienanneet heille kuuluvaa eläkettä, eivät voisi nauttia siitä itse ansaitusti ja täysimääräisesti.

 

Harri Lindell

Pääsihteeri
Tähtiliikkeen eduskuntaryhmä
eduskuntavaaliehdokas 87