Kiitos, Sanna Marin ja Katri Kulmuni!

Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan Suomen hallitus on vastustanut sekä Euroopan kriisirahaston käyttämistä että eurobondien käyttöönottoa ajankohtaisen korona-kriisin helpottamiseksi. Tämä on viisasta.

Kriisirahaston käyttäminen ei ole perusteltua tilanteessa, jossa kaikki euroalueen maat kärsivät korona-kriisin vaikutuksista. Eurobondien käyttöönotto eli siirtyminen euroalueen yhteiseen velkaan rikkoisi EU:n perussopimusta ja muuttaisi olennaisella tavalla koko EU:n luonnetta.

Nyt on päinvastoin viriteltävä keskustelua siitä, voitaisiinko euroalueen jäsenmaille ja koko unionille suurta vahinkoa aiheuttanut yhtenäisvaluutta nyt syntyneen maailmanlaajuisen talouskriisin yhteydessä kokonaan tai osittain hallitulla tavalla purkaa.

Euroalue oli hajoamisen partaalla jo edellisen finanssikriisin yhteydessä.

Suomi vietiin euroalueeseen Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön johdolla perustuslakia rikkoen. Eduskunnassa Keskusta vastusti Suomen luopumista omasta rahasta ja siirtymistä yhtenäisvaluuttaan.

Jälkikäteen useimmat ekonomistit ovat myöntäneet, että Suomen liittyminen euroalueeseen oli paha virhe. Heihin kuuluu Sixten Korkman, joka lokakuussa 2015 julkaisemassaan ”Väärää talouspolitiikkaa” -kirjassa hän myönsi, että Suomen eurojäsenyys oli vakava talouspoliittinen erehdys.  (https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015102220545902)

Tämän virheen korjaamiseen oli mahdollisuus vuoden 2016 alussa, jolloin Kreikan kriisi koetteli euroaluetta, ja jolloin se oli hajoamisen partaalla. Keräsin tuolloin allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa.

Helsingin Sanomat julkaisi 11.2. Sixten Korkmanin kolumnin ”Miksi Paavo Väyrynen on väärässä”, jossa hän myönsi euron synnyttämät ongelmat, mutta esitti perusteluja sille, että euroalueesta ei voisi erota. Vastasin 12.2. blogissani ”Miksi meidän ei pidä uskoa Sixten Korkmania”.

Tuolloin komissiolla oli valmis suunnitelma Kreikan eroamiseksi, ja euroryhmässä lähes kaikki jäsenmaat kannattivat sen toteuttamista. Suomi oli yksi innokkaimmista. Kreikassa eroamiselle oli vahvaa kannatusta.

Kirjoitin: ”Suomen eroaminen euroalueesta on tietysti sekä taloudellisessa mielessä että käytännössä monin verroin helpompaa kuin pahasti velkaantuneen Kreikan.”

Kerroin blogissani vierailustani edellisen vuoden lopulla Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnan mukana Berliinissä. Tapasimme Saksan taloudellisen ja poliittisen eliitin edustajia.

Liittopäivien EU-valiokunnan tapaamisessa kävi ilmi, että Saksassa vahvat voimat toivoivat euroalueen purkautuvan siten, että kriisimaat siitä eroaisivat. Sen jäsenet katsoivat, että euroalueesta eroaminen on oikeudellisesti mahdollista.

EU:n federalistit kuitenkin uskontonsa mukaisesti estivät Kreikan eroamisen. Tämä aiheutti paljon kärsimystä kreikkalaisille ja tuli kalliiksi muille jäsenmaille. Suomikin joutui tukemaan Kreikkaa ottamalla itselleen lisää velkaa.

Nyt olisi järkevää, että Italian ja ehkä joidenkin muidenkin jäsenmaiden ajautuessa vararikkoon euroalue hallitulla tavalla purettaisiin.

Yhtenäisvaluuttaan (single currency) jäisivät keskenään samankaltaiset ydin-Euroopan maat, jotka muodostavat ns. optimaalisen valuutta-alueen. Meille muille euro olisi oman valuutan rinnalla käytettävä yhteinen raha (common currency).

Rahaliiton osittainen purkautuminen vauhdittaisi talouskasvua kaikissa jäsenmaissa ja lisäisi EU:n yhtenäisyyttä.

Suomi olisi suurimpien hyötyjien joukossa.

Välttyisimme tukemasta kriisimaita velkarahalla ja pääsisimme kilpailemaan Ruotsin kanssa tasavertaisesti maailmanlaajuisen laman kutistamilla vientimarkkinoilla.

Taloudellinen ja myös valtiollinen itsenäisyytemme vahvistuisi. Syntyisi otollinen mahdollisuus pohjoismaisen yhteistyön tiivistämiselle, kun Suomella olisi muiden Pohjolan maiden tapaan itsenäinen raha- ja valuuttakurssipolitiikka.

Jotkut saattavat ajatella, ettei nyt ole sovelias aika keskustella euroalueen tulevaisuudesta. Tietysti keskustelun aika on juuri nyt, hyvissä ajoin ennen kuin päätöksiä aletaan tehdä.