Pääkirjoitus 9.6.2020

Onko Keskustan tuhoutuminen Suomen etu?

 

Paavo Väyrynen

 

Viime aikoina olen yleensä kommentoinut poliittisen elämän tärkeimpiä tapahtumia tuoreeltaan. Eilisten ratkaisujen jälkeen oli tarpeen nukkua yön yli, jotta kannanottoni eivät olisi liian jyrkkiä. Harkinta-aika ei niitä kuitenkaan lieventänyt, pikemmin päinvastoin.

Aikaisemmissa blogeissani ”Joukkueen” tulee kantaa vastuu ja Kulmunin ero saattaa pelastaa Keskustan puolustin Keskustan puheenjohtajaa Katri Kulmunia ja todistin, ettei puolueen kannatuksen romahtaminen ollut hänen syytään. Vaadin, että puoluetta viimeisen vuosikymmenen johtanut ”joukkue” kantaisi vastuun toiminnastaan.

Kirjoitin, että Keskustan romahdus on johtunut siitä, että vuoden 2010 Lahden puoluekokouksessa valtaan nousseen ”joukkueen” aatteellinen ja poliittinen linja on ollut täysin vieras pääosalle meidän perinteistä kannattajakuntaamme.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa kärsimme Mari Kiviniemen johdolla siihenastisen historiamme suurimman tappion. Kun samaa linjaa Juha Sipilän johdolla vuoden 2015 jälkeen entistä kovemmin ottein jatkettiin, kannatuksemme retkahti viime vuoden vaaleissa 13.8 prosenttiin.

Oli hirvittävä virhe, että Keskusta murskatappion jälkeen lähti tukipuolueeksi punavihreään hallitukseen. Alamäki on jatkunut ja kannatus on enää runsaat 10 prosenttia.

On muistettava, että syypääksi leimattu Katri Kulmuni vastusti hallitukseen osallistumista.

                                                                 x  x  x

Viimeisimmässä blogissani Kaikkien puolueiden hätätilahallitukseen ehdotin, että Keskusta lykkäisi ministerinvalintaa vielä muutamalla päivällä, jotta ensi lauantaina kokoontuva puoluevaltuusto olisi voinut keskustella hallitustilanteesta ja tehdä siihen liittyviä päätöksiä.

Kirjoitin:

”Julkisuuteen syötetyt väitteet puolueen sisäisten ryhmittymien aikomuksista kaataa Sanna Marinin hallitus osoittavat, että Keskustan piirissä on laajaa tyytymättömyyttä puolueen asemaan hallituspolitiikassa. Tämä on heijastunut myös puolueen kannatukseen. Harvat näyttävät enää uskovan siihen, että yhteistyö kestäisi syksyä pitemmälle.

Eikö näissä oloissa olisi viisasta harkita sitä, että Keskusta päättäisi vetäytyä nykyisestä hallituksesta ja avaisi tätä kautta tien kaikkien puolueiden hätätilahallitukseen? Tämä olisi poikkeuksellista, mutta hätätilan uhatessa perusteltua.”

Uusi ministeri kuitenkin eilen valittiin.

Matti Vanhanen on pätevä ja kokenut poliitikko. Ongelma on siinä, että hän on ”joukkueen” avainpelaaja ja edustaa vahvasti sitä poliittista linjaa, jolla puolue on menettänyt luottamustaan äänestäjien keskuudessa. Heti valinnan jälkeen Matti antoi voimakasta tukea sekä kotimaiselle velkaelvytykselle että EU:n jälleenrakennusrahastolle. Lisäbudjetin painotukset ja muun muassa tuki keskittävälle metropolipolitiikalle sopivat hänelle mainiosti.  

”Joukkueessa” ilmeisesti lasketaan, että Vanhasen arvovallalla punavihreän yhteistyön ratkaisut saadaan ”myydyiksi” Keskustan äänestäjille ja laajemminkin Suomen kansalle.

Tähän en usko. Matin henkilökohtainen luottamus ja kansansuosio on äskettäin punnittu.

                                                                 x  x  x

Toinen eilinen pettymykseni liittyi Katri Kulmunin omaan asemaan.

Toiveikkaassa blogissani olin kirjoittanut uskovani siihen, että Katrin itsenäistyminen ”joukkueesta” ja etäisyyden ottaminen hallituspolitiikkaan loisivat edellytykset pitkäjänteiselle työlle Keskustan nostamiseksi takaisin suurten puolueiden joukkoon.

Nyt hän yllättäen päätti roikkua mukana hallituksen työssä, vaikka ei pysty siihen ulkopuolisena kovin paljon vaikuttamaan. Järjestely näyttää lisäksi olevan perustuslain kannalta hyvin ongelmallinen.

Oliko tämä Vanhasen idea? Oliko tämä suorastaan ehto hänen suostumiselleen valtiovarainministerin tehtävään?

Ymmärrän hyvin, että Katri haluaa puolueen puheenjohtajana vaikuttaa Keskustan ministeriryhmän työhön. Siihen on kuitenkin perustuslain mukainen ja puolueen sääntöjen mukainen keino.

On vanha perinne, että Keskustan puoluehallituksen työvaliokunta kokoontuu säännöllisesti torstai-aamuisin päättämään puolueen linjanvedoista ajankohtaisiin asioihin. Ministerit ovat mahdollisuuksiensa mukaan kokouksiin osallistuneet. Juha Sipilän kaudella tästä käytännöstä luovuttiin, kun hän muodosti ”johtoryhmän”, joka sääntöjen vastaisesti johti puoluetta.

Katrin olisi syytä palauttaa puolueeseen sääntöjen mukainen meno ja luopua kokonaan ajatuksestaan osallistua ulkopuolisena valtioneuvoston työskentelyyn.

Matin tulisi puolestaan suostua pääministerin sijaisen tehtävään ja johtaa ministeriryhmän työtä.

Keskustan jatkamista hallituksessa on perusteltu sanomalla, että puolue asettaa Suomen ja suomalaisten edun päällimmäiseksi.

Tämä herättää kysymyksen: ”Onko Keskustan tuhoutuminen Suomen etu?”. Onko vastuuta kannettava juuri tässä hallituksessa? Eikö kaikkien puolueiden hallitus kelpaa? Ne jotka siitä kieltäytyisivät, saisivat kantaa vastuun muunlaisen uuden hallituksen muodostamisesta. Sitä paitsi: isänmaata voi palvella myös oppositiosta käsin.

Minun mielestäni vahvaa Keskustaa välttämättä tarvitaan Suomen tulevaisuuden turvaksi. On pyrittävä kestävällä tavalla sovittamaan yhteen maan ja puolueen edut.

                                                                 x  x  x    

Sosiaalisen median keskusteluissa minulta on kysytty, keitä ”joukkueeseen” kuuluu. Joku arveli, että pyrin välttämään ”maalittamista”.

Voinpa toki kertoa, ketkä ovat olleet ”joukkueen” avainpelaajat. Nimet ovat tulleet jo aikaisemmin esille useissa julkaisemissani kirjoissa.

Joukkueen ydin on koostunut niistä nuorista, jotka ryhtyivät Olli Rehnin johdolla 1980-luvun lopulla työhön Keskustan muuttamiseksi liberaalipuolueeksi. Mukana oli muiden muassa Anu Vehviläinen.

Vahvoja joukkueen jäseniä ovat kaiken aikaa olleet Esko Aho ja Matti Vanhanen. Heidän puheenjohtajakausillaan Keskustassa käytiin tiukkaa suuntataistelua, mutta tilaa oli vielä myös meille perinteisen keskustapolitiikan, alkiolaisen ihmisyysaatteen, kannattajille.

Lahden puoluekokouksessa kesällä 2010 liberaalit valtasivat puolueen omaan määräysvaltaansa. Johtoon valittiin Mari Kiviniemi, Timo Laaninen ja Annika Saarikko. Jarmo Korhonen ja Antti Rantakangas saivat väistyä.

Juha Sipilän puheenjohtajakaudella ”joukkue” otti kaiken vallan itselleen. Meille muille ei tilaa ollut.

Juha Sipilän tärkeimmät neuvonantajat olivat Esko Aho, Olli Rehn, Matti Vanhanen, Antti Kaikkonen ja Kimmo Tiilikainen. Kun Sipilä väistyi puheenjohtajan paikalta, hän siirtyi neuvonantajien joukkoon ja säilytti keskeisen aseman joukkueessa.

Katri Kulmunille ei ”joukkue” antanut mahdollisuutta puolueen itsenäiseen johtamiseen.

Näkyvimmissä valtiollisissa tehtävissä, valtioneuvostossa ja puhemiehen paikalla, näemme nyt vain ”joukkueen” avainpelaajia.

Enemmän tietoa on löydettävissä blogikirjoituksistani ja teoksistani ”Suomen linja” ja ”Yhteinen vuosisatamme”. Kirjat ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta ja tilattavissa Pohjanrannan verkkokaupasta.

 

Paavo Väyrynen

Päätoimittaja