Pääkirjoitus 9.4.2019

Nuoriso luottaa Tähtiliikkeeseen

Paavo Väyrynen

 

Eilen päättyi vaalikampanjani Vaasan ja Pirkanmaan vaalipiireihin. Matkaa Ähtäristä Tampereelle jouduin taittamaan suoranaisessa lumimyrskyssä.

Eilen julkaistiin nuorisovaalien tulokset. Niiden perusteella tulisin valituksi eduskuntaan ja Tähtiliike saisi kolme kansanedustajaa. Tämä on erinomainen tulos, kun emme ole emme ole päässeet mukaan television vaalikeskusteluihin emmekä saaneet juuri lainkaan muutakaan näkyvyyttä tiedotusvälineissä.

Uudeltamaalta saimme nuorisovaaleissa kaksi paikkaa. Lisäkseni valituksi tuli espoolainen Tom Anteroinen. Pirkanmaalta valittiin hämeenkyröläinen Tommi Messi.

Anteroisen valintaa saattoi edesauttaa se, että hän on numerolla 2 listamme kärjessä. Tommi Messillä on suosittu numero 69.

Olennaista on se, että ehdokkaittemme kokonaisäänimäärä ylsi Uudellamaalla kahteen ja Pirkanmaalla yhteen paikkaan.

Nuorisovaalien tulos vahvistaa uskoani siihen, että voimme julkisuusboikotista huolimatta saada runsaasti kansanedustajia.

Tästä päivästä lauantaihin saakka kampanjoin Uudellamaalla ja Helsingissä. Tänään puhetilaisuuksia on Myrskylässä, Pukkilassa, Askolassa ja Pornaisissa.

Iltapäivällä osallistun Helsingin Sanomien Sanomatalossa klo 16-18 järjestämään eduskuntapuolueiden puheenjohtajien vaalikeskusteluun. Mukana ovat kaikki kymmenen eduskuntapuolueen puheenjohtajaa.

Helsingin Sanomien järjestämä keskustelu osoittaa, että Yleisradion vaaliohjelmista vastaava toimittaja Jouko Jokinen on puhunut pötyä, kun hän on perustellut päätöstään pudottaa Tähtiliike eduskuntapuolueiden vaaliohjelmista sillä, että

”Vaaliohjelmista on tehtävä sekä toimituksen että erityisesti yleisön näkökulmasta hallittavia ja mahdollisimman laadukkaita. Vaaliohjelmien rakenteen kannalta yhdeksän puoluetta on yläraja.”

Jokisen päätös on vastoin hallintoneuvoston nimenomaista ohjetta, jonka mukaan:

”Radion ja television erillisissä puoluekohtaisissa vaaliohjelmissa edustettuina ovat eduskuntapuolueet. Eduskunnan ulkopuoliset puolueet pääsevät esittelemään näkemyksiään erillisessä näiden puolueiden vaalikeskustelussa.”

Hallintoneuvoston ohje olisi tietysti edellyttänyt, että vaaliohjelmiin osallistuvat 19 puoluetta olisi jaettu siten, että eduskuntapuolue Tähtiliike olisi ollut eduskuntapuolueiden joukossa.

Tähtiliikkeen mukanaolo olisi kohottanut merkittävästi keskustelujen ja ohjelmien laatua ja kiinnostavuutta. Niin kävi viime vuoden presidentinvaaleissa, kun mukaan tuli kahdeksas ehdokas.

Jokisen ratkaisu on valtion omistaman ja verovaroin rahoitettavan Yleisradion rajua vaikuttamista eduskuntavaalien tulokseen.

Vuoden takaisten presidentinvaalien tuloksen perusteella uskon, että olisimme voineet saada jopa 15 kansanedustajaa, jos olisimme päässeet mukaan eduskuntapuolueiden vaalikeskusteluihin ja -ohjelmiin.

Tällä olisi saattanut olla ratkaiseva vaikutus myös muiden puolueiden välisiin voimasuhteisiin ja hallituspohjaan.   

Kuinka näin voi tapahtua maassa, joka kerskuu poliittisen järjestelmänsä kansanvaltaisuudella ja tiedonvälityksensä vapaudella? Miksi muut tiedotusvälineet eivät ole puuttuneet Yleisradion menettelyyn, vaan jopa seuranneet sen antamaa kestämätöntä esimerkkiä?

 

Paavo Väyrynen

Päätoimittaja