Pääkirjoitus 24.3.2020

Älkäämme uskoko Sixten Korkmania

 

Paavo Väyrynen

 

Tämän päivän Helsingin Sanomissa julkaistaan paraatipaikalla Sixten Korkmanin kolumni (https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006449888.html),  jossa hän antaa neuvoja hallitukselle. Korkman ehdottaa valtion velanoton rajua lisäämistä.

Korkman kiittelee hallituksen tähänastisia päätöksiä yritysten aseman helpottamiseksi, mutta toteaa, että pelkkä likviditeetin lisääminen ei riitä. ”Seuraavana askeleena julkisen vallan tulee jakaa kriisistä aiheutuvia yritysten tappioita laajemmin yhteiskuntaan.”

Hän vaatii myös perinteistä elvytystä. ”Kuntien tukeminen on melko suora ja tehokas keino kysynnän ylläpitämiseksi. Sitä on myös verotuksen tilapäinen keventäminen, mikä on helpoimmin tehtävissä arvonlisäveroa alentamalla.”

Lisämenoarvion 400 miljoonaa euroa Korkman pitää aivan liian vähäisenä. Sen tulisi olla ”kymmenkertainen, kenties tuntuvasti isompi”. Saksan paketin hän toteaa olevan Suomen oloissa kymmenen miljardia.

Sixten Korkman kirjoittaa, että ”taantuma johtaa julkisen velan rajuun kasvuun, jota talouden tuki- ja elvytystoimet jonkin verran lisäävät”.

Kun alijäämää ”jonkin verran lisäävät” tuki- ja elvytystoimet voisivat Korkmanin ehdotuksen mukaan lisätä alijäämää 10 miljardilla, taantuman aiheuttama ”julkisen velan raju kasvu” lienee hänen arvionsa mukaan moninkertainen.

Kolumnin alle on kirjoitettu, että kirjoittaja on pitkän linjan talousvaikuttaja.

Sitä Sixten Korkman totisesti on. Hän on vaikuttanut ratkaisevalla tavalla Suomen taloushistorian pahimpien virheiden syntymiseen. Kirjoitin niistä 14.3. julkaisemassani blogissa ”Väärää politiikkaa meillä ei ole varaa jatkaa” .

Korkman toimi 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa valtiovarainministeriön kansantalousosaston osastopäällikkönä. Hän on siis keskeisessä vastuussa siitä ”vahvan markan” politiikasta, jolla Suomi syöstiin taloushistoriansa syvimpään lamaan. Vastuu koskee myös niitä pahoja virheitä, jotka lamasta noustaessa tehtiin. 1990-luvun alussa Suomen valtion velka nousi viidessä vuodessa 10 miljardista eurosta 60 miljardiin.

Korkman vaikutti keskeisellä tavalla siihen, että Suomi liittyi euroalueeseen. Tämän seurauksena koettu talouden ”menetetty vuosikymmen” nosti velan määrän kymmenessä vuodessa lähes kaksinkertaiseksi, vuoden 2008 runsaasta 50 miljardista eurosta yli sataan miljardiin euroon. Vuonna 2018 velkaa oli 105 miljardia euroa. Ennen kriisiä tehdyissä ennusteissa velan määräksi tälle vuodelle saatiin 109 miljardia.

Euroon liittymistä Sixten Korkman on myöhemmin katunut. Lokakuussa 2015 julkaisemassaan ”Väärää talouspolitiikkaa” -kirjassa hän myöntää, että Suomen eurojäsenyys oli vakava talouspoliittinen erehdys.  (https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015102220545902)

Tämän virheen korjaamiseen oli mahdollisuus vuoden 2016 alussa, jolloin Kreikan kriisi koetteli euroaluetta, ja se oli hajoamisen partaalla. Keräsin tuolloin allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa.

Helsingin Sanomat julkaisi 11.2. Sixten Korkmanin kolumnin ”Miksi Paavo Väyrynen on väärässä”, jossa hän myönsi euron synnyttämät ongelmat, mutta esitti perusteluja sille, että euroalueesta ei voisi erota. Vastasin 12.2. blogissani ”Miksi meidän ei pidä uskoa Sixten Korkmania”.

Tuolloin komissiolla oli valmis suunnitelman Kreikan eroamiseksi, ja euroryhmässä lähes kaikki jäsenmaat kannattivat sen toteuttamista. Suomi oli yksi innokkaimmista.

Kirjoitin: ”Suomen eroaminen euroalueesta on tietysti sekä taloudellisessa mielessä että käytännössä monin verroin helpompaa kuin pahasti velkaantuneen Kreikan.”

Kerroin blogissani vierailustani edellisen vuoden lopulla Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnan mukana Berliinissä. Tapasimme Saksan taloudellisen ja poliittisen eliitin edustajia.

Kirjoitin:

”Liittopäivien EU-valiokunnan tapaamisessa kävi ilmi, että Saksassa vahvat voimat toivovat euroalueen purkautuvan siten, että kriisimaat siitä eroaisivat. Sen jäsenet katsoivat, että euroalueesta eroaminen on oikeudellisesti mahdollista.

Jos Suomi ja eteläiset kriisimaat eroaisivat euroalueesta, lähestyttäisiin sitä tilannetta, jota mm. Wolfgang Schäuble aikoinaan tavoitteli.

Yhtenäisvaluutassa (single currency) olisivat keskenään samankaltaiset ydin-Euroopan maat, jotka muodostaisivat ns. optimaalisen valuutta-alueen. Muille euro olisi oman valuutan rinnalla käytettävä yhteinen raha (common currency).

Suomi vaikutti aikanaan siihen, että liian laaja euroalue toteutettiin. Nyt voisimme tehdä palveluksen koko Euroopalle helpottamalla sen hallittua purkamista. Rahaliiton osittainen purkautuminen vauhdittaisi talouskasvua ja lisäisi EU:n yhtenäisyyttä.”

Suomessa seurattiin kuitenkin Korkmanin neuvoa. Tämän vuoksi Suomi on talouslaman tullen jälleen huonommassa asemassa kuin Ruotsi. Kärsimme lamasta enemmän. Meitä uhkaa taas joutuminen euroalueen kriisimaiden tukijaksi ja nykyistäkin laajemman yhteisvastuun kantajaksi. Kun kysyntä maailmanmarkkinoilla laman vuoksi romahtaa, Ruotsi hyötyy jälleen itsenäisestä raha- ja valuuttakurssipolitiikastaan.   

Sixten Korkman päättää tämänpäiväisen kolumninsa: ”On rohkeiden elvytyspäätösten aika, ettei varttumassa olisi uusi ”laman lapset” -sukupolvi”.

Jos Korkmanin neuvoja seurataan, käy päinvastoin: varttuu sukupolvi, joka kärsii vielä enemmän kuin edellisessä lamassa kasvanut.

Valtiontalouden voimakas velkaannuttaminen tässä ja nyt synnyttäisi tilanteen, jossa meillä olisi entistä vähemmän keinoja hoitaa sen syvän kansainvälisen laman vaikutuksia, johon olemme ajautumassa. Tämä virhe sysäisi kohtuuttoman taakan lastemme ja heidän lastensa kannettavaksi.

Tästä varoitin maaliskuun 18. päivänä julkaisemassani blogissa ”Lapset ja nuoret ovat talouskriisin riskiryhmä” .

Päätin blogini: ”Olisihan se ironista, jos nykyinen nuori poliitikkopolvi siirtäisi talouskriisin synnyttämän taakan oman sukupolvensa ja omien lastensa kannettavaksi”.

 

Paavo Väyrynen

Päätoimittaja