Pääkirjoitus 22.7.2020

Vaaran vuosista ”vapaussotaan”

 

Paavo Väyrynen

 

Julkaisin vuoden 1999 alussa teoksen ”Itsenäisen Suomen puolesta”. Se on luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.

Kävin kirjassani läpi ne vaiheet, joiden kautta Suomesta oli tullut EU:n jäsen ja joiden kautta oli tehty päätös maamme liittymisestä euroalueeseen. Kun kysymys oli ollut Suomen itsenäisyydestä, kielenkäyttöni oli väkevää.

Taisteluani Suomen EU-jäsenyyttä vastaan kutsuin ”talvisodaksi”. Vastarintaani Suomen eurojäsenyyttä vastaan nimitin ”jatkosodaksi”. Professori Kari Hokkasen antaman vinkin perusteella annoin tulevaisuuteen suuntaavalle teokseni loppuosalle nimen ”vaaran vuodet”.

Vaaran vuosiin siirryttiin sen vuoksi, että euroalueen synnyttäminen johtaisi väistämättä EU:n kehittymiseen ylikansalliseksi liittovaltioksi, jonka osana Suomi oli vaarassa menettää lopunkin itsenäisyytensä.

Pyrin kirjallani virittämään keskustelua siitä, mihin suuntaan meidän tulisi pyrkiä liittovaltioksi kehittyvää unionia kehittämään.

Tulisiko EU:sta keskittynyt vai hajautettu liittovaltio?

                                                                 x  x  x

Oli olemassa erilaisia liittovaltion malleja, kuten amerikkalainen keskittynyt liittovaltio ja sveitsiläistyyppinen hajautettu liittovaltio. Sveitsin järjestelmästä käytetään usein jopa nimeä ”konfederaatio”.

Kirjoitin:

”Euroopan unioni on nykyisellään hyvin keskittynyt valtioliitto. Jos sitä kehitetään Maastrichtin sopimuksen mukaisesti, siitä tulee erittäin keskittynyt liittovaltio.

Unioni on kehittynyt nurinperoisessa järjestyksessä.

Nykyiset liittovaltiot ovat kasvaneet alhaalta ylöspäin. Itsenäiset valtiot tai kantoonit ovat päättäneet muodostaa liiton, jolle ne ovat antaneet hoidettaviksi suuret yhteiset asiat. Muun päätöksenteon ne ovat pitäneet omissa käsissään.

Unioni on taas kehittynyt tulliliitosta ja vapaakauppa-alueesta siten, että se on alkanut ylhäältä käsin puuttua yhä enemmän sellaisiin asioihin, jotka jäsenmaat voisivat hoitaa unionia paremmin.”

Varoitin siitä, että unionille pyritään rahaliiton toteuduttua luomaan yhteinen finanssipolitiikka. Sitä perusteltiin tarpeella tasoittaa suhdanteita ja siirtää voimavaroja niille maille ja alueille, jotka joutuvat joko rakenteellisista tai suhdannesyistä erityisiin taloudellisiin ja työllisyysvaikeuksiin.

                                                                 x  x  x

Myönsin, että Suomi kuuluu niihin maihin, jotka tällaista tukea saattaisivat erityisesti tarvita.

”Koko Suomi on alueellisesta keskittymisestä kärsivää reuna-aluetta. Meidän suhdannekiertomme käy usein eri tahtiin kuin Keski-Euroopan, joten yhteisen keskuspankin raha- ja valuuttakurssipolitiikka saattaa jopa jyrkentää meidän taloutemme muutoinkin voimakkaita suhdannevaihteluja.”         

Kirjoitin, että finanssipoliittisen liikkumavaran saamiseksi unionin budjettiin siitä tuli karsia muita menoja. Meidän varojamme kierrätettiin Brysselin kautta, ja siellä päätettiin, kuinka niitä on käytettävä. Esitin erityisesti alue- ja maatalouspolitiikan siirtämistä jäsenmaiden hoidettaviksi ja rahoitettaviksi. Olimme kummassakin nettomaksaja.

Esitin, että muukin turha rahan kierrättäminen Brysselin kautta lopetettaisiin. Päätösvaltaa oli palautettava jäsenmaille.

Tulevan liittovaltion luonteeseen vaikuttaisi ratkaisevalla tavalla unionin institutionaalinen rakenne. Esitin komission lakkauttamista ja sen tehtävien siirtämistä ministerineuvoston sihteeristölle. Tätä samaa esitti noihin aikoihin myös Ruotsin pääministeri Göran Persson.    

Tällaisen hajautetun liittovaltion rakentaminen olisi vahvistanut jäsenmaiden itsenäisyyttä ja vastannut muutoinkin Suomen kansallisia etuja.

Valitettavasti realistista keskustelua unionin tulevaisuudesta ei ole saatu aikaan.  Kansalaisten sumuttamista on jatkettu selittämällä, ettei liittovaltiota tule.   

Samaan aikaan unionissa on edetty vääjäämättä askel askeleelta kohti liittovaltiota, joka on keskittyneempi kuin Yhdysvaltain valtiollinen järjestelmä.

                                                                 x  x  x

Eilisaamuna hyväksytty elvytysrahasto on uusi pitkä askel kohti liittovaltiota, ylivoimaisesti pisin sen jälkeen kun euroalue muodostettiin.  

Elvytysrahastolla ei ole tosiasiassa mitään tekemistä korona-kriisin kanssa. Pakettia tarvitaan sen vuoksi, että jäsenyys euroalueessa on johtanut Italian ja muutaman muun jäsenmaan kestämättömään velkaantumiseen. Koronan synnyttämä talouslama on kärjistänyt niiden ongelmia.

Perussopimusta rikotaan ottamalla unionille valtava määrä velkaa, josta osa käytetään jäsenmaiden suoraan avustamiseen. Velkaa maksetaan aikanaan suorilla EU-veroilla, jotka nekin ovat perussopimuksen vastaisia.

Elvytysrahasto myös keskittää entistäkin enemmän valtaa unionin ylikansalliseen päätöksentekoon. Varoja ohjataan kohteisiin, joita jäsenmaissa ei välttämättä pidetä ensisijaisina.

Suuri periaatteellinen merkitys on silläkin, että myös euroalueen ulkopuolella olevat maat, Ruotsi ja Tanska niiden joukossa, joutuvat elvytysrahaston kautta osallistumaan euron synnyttämien velkojen maksamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että niistä ei pääse eroon edes eroamalla euroalueesta.   

Euroopan unioni on kehittymässä hyvin keskittyneeksi liittovaltioksi, joka on myös velkaunioni – siitä on kehittymässä ylivelkaantuneiden jäsenmaiden velkavankila.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on todennut, että Suomen osallistuminen elvytysrahastoon on vastoin maamme perustuslakia. On ilmeistä, että perustuslakivaliokunta edellyttää, että rahastoon osallistuminen vaatii eduskunnassa 2/3 enemmistön.

Tämä ei kuitenkaan riitä, lisäksi tarvitaan ehdottomasti myös kansanäänestys.

                                                                 x  x  x

Jos elvytysrahastoon mennään, jää jäljelle vain yksi mahdollisuus: on aloitettava ”vapaussota” Suomen itsenäisyyden palauttamiseksi.

Euroalueesta eroaminen ei enää riitä: on erottava myös Euroopan unionista.

Tähän saattavat aika nopeasti kypsyä myös Ruotsi ja Tanska, joissa yleinen mielipide on ollut enemmän EU-vastainen kuin Suomessa. Tätä saattaa edistää se, että nämä maat ovat joutumassa maksamaan euron synnyttämiä velkoja, vaikka eivät edes kuulu euroalueeseen.

Meille kaikille on tarjolla erinomainen vaihtoehto, joka oli käytettävissä jo vuonna 1994: jäsenyys Euroopan talousalueessa ja Pohjolan yhteisön muodostaminen.

   

Paavo Väyrynen

Päätoimittaja