Pääkirjoitus 21.8.2020

Katrin ja Annikan ”sävyero”

 

Paavo Väyrynen

 

Julkisuuteen on syntynyt mielikuva, jonka mukaan Katri Kulmunin ja Annika Saarikon poliittisissa linjoissa ei olisi eroa. Niiden välillä on nähty olevan korkeintaan ”sävyero”.

Tämä on tuonut mieleeni 1960-luvun lopun, jolloin Keskustapuolueen puheenjohtaja Johannes Virolainen ajoi Mauno Koiviston johtaman hallituksen opetusministerinä radikaalia korkeakoulujen hallinnonuudistusta. Se nojautui ”mies ja ääni” -periaatteeseen.

Toimittajat kysyivät puolueen silloiselta puoluesihteeriltä, millä kannalla hän tässä asiassa oli. Silvola vastasi, että hänellä oli Virolaisen kanssa sävyero: ”Johannes ajaa uudistusta ja minä sitä vastustan”. 

                                                                 x  x  x

Tunnen hyvin sekä Katri Kulmunin että Annika Saarikon.

Kumpikin toimi lehdistöavustajanani ulkoministeriössä. Molempien poliittista uraa ja kannanottoja olen läheltä seurannut.

Tuntemukseni perusteella voin todeta, että Katrin ja Annikan välillä on selvä aatteellinen ja poliittinen linjaero.

Katri Kulmuni julkaisi äskettäin kirjasen ”Entäs nyt, Keskusta?”. Se on tyylilajiltaan pamfletti, kiistakirjoitus. Ottamalla kantaa puolueen aatteelliseen ja poliittiseen linjaan Katri pyrkii ilmiselvästi haastamaan muut ehdokkaat vastaamaan hänen linjanvetoihinsa.

Erityisesti Annika Saarikko näyttää kuitenkin kaihtavan keskustelua keskusta-aatteesta ja puolueen linjasta.

Jokainen voi kuitenkin verrata Annikan näkemyksiä Katrin kannanottoihin lukemalla Sotkamon puoluekokouksessa hyväksytyn Keskustan periaateohjelman, joka valmisteltiin Saarikon johdolla.

Kirjoitin siitä 14.6. blogin, jonka otsikkoon tiivistin näkemykseni ohjelman sisällöstä: Keskustalaista ”unelmahöttöä”.

                                                                 x  x  x

En ole toki joka suhteessa Katrin kirjaseen tyytyväinen.  

Jäin kaipaamaan erityisesti ulko- ja turvallisuuspoliittista linjanvetoa ja selkeämpää kantaa Euroopan yhdentymiseen. Näissäkin asioissa Katrin kanta on toki kilpailijan linjaa parempi.

Erityisesti olen kaivannut Katrilta vieläkin selvempää aluepoliittista näkemystä. Keskustan tulee selvin sanoin vastustaa työpaikkojen ja väestön keskittämistä pääkaupunkiseudulle ja huolehtia maaseudun ja maakuntien elinvoimasta.

Tässä asiassa Katri näyttää jääneen ”joukkueen” ajattelun vangiksi.

Kuten kirjassani ”Huonomminkin olisi voinut käydä” (ss. 232-233) kerroin, väänsimme Mari Kiviniemen johtaman hallituksen kaudella kättä aluepolitiikasta. Yritin saada Keskustan esittämään oman vaihtoehtonsa Kokoomuksen ajamalle keskittävälle metropolipolitiikalle.

Puolueen johto tämän kuitenkin torjui sillä perusteella, että jotkut helsinkiläiset eduskuntavaaliehdokkaat sitä vastustivat. Kirkkaan aluepoliittisen linja puuttuminen oli keskeinen syy murskaavaan tappioomme vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Annika Saarikko kuului tuolloin Mari Kiviniemen sisimpään esikuntaan.   

                                                                 x  x  x

Kirjassaan Katri toteaa, että Helsingin tulee voida kilpailla muiden maiden metropolialueiden kanssa. Tämä voidaan tulkita jopa tueksi keskittämispolitiikalle.

Tämä olisi väärin. Ei pääkaupunkiseudun kansainvälistä kilpailukykyä voida sillä edistää, että alueelle siirretään maakunnista satoja tuhansia ihmisiä. Tarvitaan laadullista kehitystä ja kasvua.

Keskittävää metropolipolitiikkaa on selvin sanoin vastustettava.

Se aiheuttaa ongelmia erityisesti pienituloisille ihmisille ja lisää sitä kaupunginosien välistä eriarvoisuutta, jota Katri ansiokkaasti kirjassaan arvostelee. Keskittämispolitiikka tuhoaa arvokkaita kulttuuri- ja luontoympäristöjä. Raskas rakentaminen kuluttaa lisäksi runsaasti luonnonvaroja ja aiheuttaa suuria päästöjä ympäristöön.

Kirjassaan Katri Kulmuni tekee tiliä myös toiminnastaan Rinteen hallituksen elinkeinoministerinä ja Marinin hallituksen valtiovarainministerinä. Sitä sopii verrata Annika Saarikon saavutuksiin Sipilän hallituksen perhe- ja peruspalveluministerinä.  

Toivottavasti ehdokkaiden väliset linjaerot saadaan tulevien viikkojen kampanjoinnissa tähänastista paremmin esille.

Parasta kuitenkin olisi, että järki voittaisi ja kokous siirrettäisiin ensi kesään, kuten mm. 9.8. julkaisemassani blogissa ”Uhkapeliä kansalaisten terveydellä” esitin.

Tällöin Katri Kulmuni pääsisi osoittamaan johtajuuttaan ensi kevään kuntavaaleissa. Annika Saarikko puolestaan saisi tilaisuuden antaa lisänäyttöjä kyvyistään hoitaa hallituspolitiikkaa ja kasvattaa sitä kautta puolueen kannatusta.       

Blogissa mainittu teos on luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.

Paavo Väyrynen

Päätoimittaja