Pääkirjoitus 2.4.2020

Suomeen tulisi saada ”turvallisuusneuvosto”

 

Paavo Väyrynen

 

Korona-kriisin yhteydessä syntyi erikoinen keskustelu siitä, tulisiko sen hoitamiseen perustaa ”turvallisuusneuvosto” tai ”kriisinyrkki”. Tämä johti siihen, että johtamisjärjestelmää jämäköitettiin.

Tässä keskustelussa käytettiin erikoisessa yhteydessä sanaa ”turvallisuusneuvosto”. Sehän kuuluu yleisessä kansainvälisessä kielenkäytössä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Turvallisuusneuvostosta viime päivinä käyty ajatustenvaihto palautti mieleeni neljän vuoden takaisen keskustelun, jossa ehdotin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen päätöksentekojärjestelmän kehittämistä. Kirjoitin asiasta 22.2.2016 blogin (Oppositio mukaan UTVA:n toimintaan).

Kirjoitin, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan oli syntynyt omituinen tilanne.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli pitänyt erinomaisen uudenvuodenpuheen, jossa hän edellisen vuoden tapaan oli paaluttanut Suomen linjaksi aktiivisen vakauspolitiikan erityisesti lähialueilla.

Niinistö oli korostanut Suomen ja Ruotsin välisen yhteistyön merkitystä:

”Olemme molemmat sotilasliittoon kuulumattomia maita. Yhdessä meillä on vahvat yhteydet niin länteen kuin itään, ja tämä nostaa meidät Ruotsin kanssa erityisasemaan. Se taas luo mahdollisuudet merkittävään työhön Pohjois-Euroopan turvallisuuden ja vakauden edistämiseksi.

Olisi loogista, että rakentaisimme myös ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä pidemmälle. Molempien etu on pyrkiä edistämään yhteistyövaraista turvallisuutta, johon sisältyy myös pyrkimys luottamusta herättävien toimien kehittämiseen.”

Pääministerit Juha Sipilä ja Stefan Löfven olivat julkaisseet 10. tammikuuta yhteisen artikkelin, jossa he olivat painottavat pitkäjänteisen, Pohjois-Euroopan ja Itämeren alueen rauhaa ja vakautta tukevan strategian merkitystä.

Pääministereiden mielestä molempien maiden ”sotilaallinen liittoutumattomuus myötävaikuttaa osaltaan myös pohjoisen Euroopan vakauteen ja turvallisuuteen kokonaisuudessaan”.

Kirjoitin blogissani, että ”parhaimmin Suomi ja Ruotsi voivat tietysti edistää vakautta ja vahvistaa luottamusta osoittamalla myös käytännössä, että aiomme säilyttää sotilaallisen liittoutumattomuutemme ja pyrkiä pysyttäytymään sotien ja selkkausten ulkopuolella”.

Sittemmin oli käynyt ilmi, että jo edellisen vuoden marraskuussa tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulkoasiainvaliokunta (UTVA) olivat yhteiskokouksessaan hyväksyneet johtavan Nato-maan Yhdysvaltain hävittäjien, panssaroitujen ajoneuvojen ja laivaston alusten osallistumisen sotaharjoituksiin Suomen ilmatilassa, maaperällä ja aluevesillä. Tällaista ei ollut koskaan aikaisemmin tapahtunut.

Kysyin, kuinka oli ymmärrettävä ristiriita sanojen ja tekojen välillä.  

Oman tulkintani olin esittänyt jo edellisessä blogissani: tasavallan presidentillä ja valtioneuvoston enemmistöllä näytti olevan erilainen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan jäsenet olivat saaneet tietää amerikkalaisten osallistumisesta sotaharjoituksiin tiedotusvälineiden kautta. Arvostelua oli esitetty lähinnä tiedonkulusta.

Tehtyä päätöstä olivat aluksi arvostelleet vain Vasemmistoliiton edustajat, mutta sittemmin kritiikkiä olivat esittäneet myös SDP:n Jutta Urpilainen ja Erkki Tuomioja. Laajaa tyytymättömyyttä oli ollut myös muissa puolueissa.

Kirjoitin:

”Ruotsissa ulko-ja turvallisuuspolitiikan tärkeimmät ratkaisut tehdään ulkoasiainneuvostossa, jossa ovat mukana kaikki puolueet.

Suomessa päätöksentekojärjestelmää tulisi kehittää saman periaatteen pohjalta siten, että tasavallan presidentin johtamassa ulko- ja turvallisuupoliittisessa valiokunnassa olisivat ainakin tärkeissä linjaratkaisuissa mukana myös oppositiopuolueiden edustajat.

Tämä lisäisi kansallista yksimielisyyttä ja vahvistaisi suorilla vaaleilla valitun tasavallan presidentin asemaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisessa.”

Tiedän, että Sauli Niinistö on tasavallan presidenttinä tavannut säännöllisesti sekä eduskunnan ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntien jäseniä että puolueiden puheenjohtajia.

Tästä huolimatta päätöksentekojärjestelmää olisi syytä kehittää siten kuin neljä vuotta sitten ehdotin. Laajennettu TP-UTVA olisi Suomen ”turvallisuusneuvosto”.

 

Paavo Väyrynen

Päätoimittaja