Pääkirjoitus 19.4.2020

Miksi Sauli Niinistö ei puutu talouteen?

 

Paavo Väyrynen

 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kantanut kiitettävällä tavalla huolta korona-viruksen leviämisestä ja antanut valtioneuvostolle arvokasta tukea sen taltuttamiseksi.

Olen odottanut, että Niinistö olisi ottanut kantaa myös siihen taloudelliseen hätätilaan, johon Suomi on ajautumassa.

Olen lähettänyt Niinistölle sähköpostitse talouteen liittyneitä kirjoituksiani. Vastausta en ole odottanut, mutta toivonut, että ne johtaisivat toimintaan.

Maaliskuun 18. päivänä lähetin Niinistölle blogin ”Lapset ja nuoret ovat talouskriisin riskiryhmä”.  Siihen sisältyivät linkit 13.4. ilmestyneeseen kirjoitukseeni ”Koronan talousvaikutuksia vähätellään” ja seuraavana päivänä julkaisemaani blogiin ”Väärää politiikkaa meillä ei ole varaa jatkaa”.

Saatteessa kirjoitin: ”Kukahan nyt kantaa huolta ylivelkaantuneen Suomen kestävyysvajeesta ja lastemme tulevaisuudesta?”.

Seuraava Niinistölle lähettämäni blogi ”Älkää ampuko viestintuojaa” ilmestyi 28.3.

Lähetteessä totesin lähettäneeni hänelle viime viikkoina aikaisemminkin blogejani. Vastausta viesteihini en ollut odottanut, enkä odottanut nytkään.

Totesin, että maaliskuun 18. päivänä lähettämääni blogiin "Lapset ja nuoret ovat talouden riskiryhmä" olin liittänyt saatteena retorisen kysymyksen, kuka nyt kantaa huolta ylivelkaantuneen Suomen kestävyysvajeesta ja lastemme tulevaisuudesta.

Kerroin, että kaino ajatukseni oli ollut, että hän voisi asiassa toimia. Arvelin, että ehkä hän oli julkisuuden ulkopuolella toiminutkin. 

Kirjoitin: ”Jos asiat menevät oikein huonosti, euroalueella ajaudutaan tilanteeseen, jossa on kysymys Suomen taloudellisesta ja myös valtiollisesta itsenäisyydestä.”

Seuraavassa Niinistölle lähettämässäni blogissa ”Oikeassa olemisen ihanuus ja kurjuus” käsittelin mm. EU:ssa ja euroalueella vireillä olevia ratkaisuja, joista saattaa Suomessa syntyä perustuslaillinen kriisi. Tähän kiinnitin saatteessa Niinistön erityisen huomion.

                                                                 x  x  x

Toiveistani huolimatta Sauli Niinistö ei ole ottanut julkisuudessa kantaa Suomen talouden syveneviin ongelmiin. Sitä en tiedä, onko hän ja millä tavalla keskustellut näistä asioista valtioneuvoston jäsenten kanssa.

Puuttumattomuuttaan Niinistö saattaa perustella sillä, että talouspolitiikka kuuluu selkeästi valtioneuvoston toimialaan. Toisaalta hänen on tulkittu pyrkineen ylittämään toimivaltansa rajoja monissa muissa asioissa, myös korona-viruksen taltuttamisessa.

Hyvin selvästi Niinistö on ylittänyt toimivaltansa rajat siinä, kun hän on ryhtynyt ajamaan EU:n yhteisen aluepuolustuksen järjestämistä ja neuvottelemaan siitä unionin edustajien kanssa. Eurooppa-politiikan hoitaminen kuuluu valtioneuvoston tehtäviin.  

Suomen talouden hätätila on tasavallan presidentin vastuulla ennen muuta sen vuoksi, että se uhkaa myös Suomen taloudellista ja jopa valtiollista itsenäisyyttä.

Sauli Niinistöllä on suuri mieskohtainen vastuu taloudellisen hätätilan syntymisestä. Tästä on ikävä kyllä tässä yhteydessä muistutettava.

Sauli Niinistö kantaa osaltaan silloisena kansanedustajana vastuuta Harri Holkerin hallituksen toteuttamasta ”vahvan markan” politiikasta, joka synnytti 1990-luvun alun laman.

Laman hoitamisesta Niinistö vastasi Paavo Lipposen johtaman hallituksen oikeus- ja valtiovarainministerinä. Sen toteuttama politiikka oli kovakouraista sen vuoksi, että hallitus pyrki ajamaan Suomea euro-kuntoon. EMU-kriteerit oli saavutettava.

Suomi oli niiden harvojen jäsenmaiden joukossa, jotka täyttivät EMU-kriteerit. Suomi ajoi mahdollisimman laajan euroalueen muodostamista, mikä johti jopa Kreikan jäsenyyteen.

Suomen liittämisessä euroalueeseen Sauli Niinistö oli avainasemassa. Vuonna 1994 Niinistö perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana tulkitsi, että Euroopan unioniin liittyminen ei merkinnyt edes sitoutumista osallistua myös rahaliittoon. Euroalueeseen liittymistä käsiteltäessä hän valtiovarainministerinä yhdessä Paavo Lipposen kanssa tulkitsi kansanäänestyksen ja liittymissopimuksen hyväksymisen merkinneen myös liittymistä euroalueeseen.

Euroalueeseen liityttiin vain tiedonantomenettelyä käyttäen ilman kansanäänestystä. Jos se olisi Ruotsin ja Tanskan tapaan toteutettu, Suomi olisi välttynyt siltä onnettomuudelta, että liityimme ainoana Pohjoismaana euroon. Tästä olemme kovasti kärsineet ja joudumme myös edessämme olevassa hätätilassa kärsimään.

Vuoden 2012 presidentinvaaleissa otin Sauli Niinistön kanssa tiukasti yhteen Suomen jäsenyydestä euroalueessa. Keskustelua jatkettiin saman vuoden elokuussa. Kerron siitä kirjassani ”Suomen linja 2017” (ss. 296-299).

Myös vuonna 2015 välillemme syntyi keskustelua euroalueesta. Olin Ilta-Sanomissa todennut Niinistön sanoneen, ettei hän silloisilla tiedoilla olisi kannattanut euroalueen muodostamista ja Suomen jäsenyyttä siinä. Tämä johti viestinvaihtoon, jossa kantoja selvennettiin (”Suomen linja 2017”, ss. 313-315).

Vuoden 2018 presidentinvaaleissa julkinen väittely jatkui.

                                                                 x  x  x

”Vahvan markan” politiikan aiheuttama lama kasvatti Suomen valtion velan vajaasta 10 miljardista eurosta yli 60 miljardiin euroon.

Vuonna 2008 alkanut kansainvälinen finanssikriisi johti kansantaloutemme ”menetettyyn vuosikymmeneen”, jolloin kansantaloutemme ei euroalueen jäsenyyden vuoksi kasvanut ollenkaan. Jouduimme ottamaan lisää velkaa myös maksaaksemme taloudellista tukea euroalueen kriisimaille.

Valtion velka nousi nykyiselle yli 110 miljardin euron tasolle. Suomen julkisen talouden velkasuhde on nyt jo yli 60 prosenttia.

Samaan aikaan itsenäisen raha- ja valuuttakurssipolitiikan säilyttäneen Ruotsin kansantalous kasvoi ripeästi, ja sen julkinen talous pysyi terveellä pohjalla. Ruotsin velkasuhde on nyt 40 prosentin tasolla.

Myös nykyisessä lamassa Ruotsi pääsee hyötymään taloudellisesta itsenäisyydestään. Sitä ei uhkaa myöskään euroalueen kasvava taloudellinen yhteisvastuu.

Korona-viruksen laukaiseman kansainvälisen talouslaman aikana Suomen valtiontalous uhkaa velkaantua kymmenillä miljardeilla euroilla ja velkasuhteemme nousta eteläisen Euroopan kriisimaiden tasolle.

Näköpiirissä oleva väistämätön raskas velkaantuminen on synnyttänyt moraalikadon. Valtion varoja käytetään holtittomasti kansantalouden ja työllisyyden kannalta toisarvoisiin tarkoituksiin, kun julkisessa taloudessa pitäisi nyt noudattaa tiukkaa säästäväisyyttä.

Voimavarat on suunnattava korona-viruksen taltuttamisen ohella lasten ja nuorten suojelemiseen.

Yritystoiminnan tukemisen osalta on keskityttävä vientiteollisuuden ja tuonnin kanssa kilpailevan teollisuuden kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten turvaamiseen. Viennin varassa tulevaisuutemme nytkin lepää.

Kun nykyistä tilannetta on vertailtu 1990-luvun lamaan, on todettu, että olimme silloin lainaa saadaksemme vähällä joutua Kansainvälisen valuuttarahaston holhoukseen. Nyt on iloittu siitä, että saamme rajattomasti lainaa ja korot ovat hyvin alhaiset.

Tämä riemu on perusteeton. Nyt syntynyt kansainvälisen talouden myllerrys johtaa tuntuvaan korkojen nousuun ainakin niissä maissa, jotka eivät kykene hallitsemaan velkaantumistaan. 

Velkaantunut maa ei ole itsenäinen. Kriisimaana Suomi voisi joutua EU:n, euroalueen ja Kansainvälisen valuuttarahaston taloudelliseen holhoukseen. 

Ja lopulta on kysymys myös valtiollisesta itsenäisyydestä. Velkaunionissa asemamme olisi sama kuin liitto- tai yhtenäisvaltion pienellä provinssilla.

Tässä kirjoituksessa mainitut blogit ja teokseni ”Suomen linja 2017” ovat luettavissa kotisivultani (paavovayrynen.fi). Kirja ja muita teoksiani on mahdollista tilata Pohjanrannan verkkokaupasta (pohjanranta.fi).

 

Paavo Väyrynen

Päätoimittaja