Pääkirjoitus 19.2.2020

Uusiutuvat luonnonvarat ja uusiutumattomat

 

Paavo Väyrynen

 

Olen parin viime viikon aikana kirjoittanut useamman blogin ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta. Ensimmäinen niistä, ”Uusiutuvat luonnonvarat yhteiskunnan perustaksi” (paavovayrynen.fi/Blogit), perustui Juha Kuisman esittämään ajatukseen, että ”Keskustan pitäisi keskittyä rakentamaan kokonaan uudistuvista luonnonvaroista elävää yhteiskuntaa”.

Blogieni pohjalta syntynyt keskustelu on osoittanut, kuinka kauas luonnontalouden perusasioista monet ovat etääntyneet. Edes eroa uusiutumattomien ja uusiutuvien luonnonvarojen välillä ei aina ymmärretä.

Uusiutuvat luonnonvarat koostuvat kaikesta siitä, mitä elävä luonto – pellot, metsät, suot ja vedet – aurinkoenergian avulla tuottavat. Ne ovat kestävä perusta ihmisen taloudelle niin kauan kuin aurinko tuottaa meille energiaa ja luonto säilyy muutoinkin elinkelpoisena. Meidän tulisi pystyä kestävällä tavalla lisäämään uusiutuvien luonnonvarojen kasvua. Tämän kasvun voimme käyttää ihmisten ja yhteiskuntien tarpeisiin.

Uusiutumattomat luonnonvarat ovat maaperän rikkauksia, joiden varannot ovat rajalliset ja jotka eivät uusiudu eivätkä kasva. Niiden käyttö aiheuttaa saastumista ja muita ympäristöongelmia, jotka saattavat heikentää uusiutuvien luonnonvarojen kasvua, vahingoittaa ihmisten terveyttä ja heikentää meidän hyvinvointiamme.

Ennen teollistumisen kautta ihminen eli täydellisessä sopusoinnussa luonnon kanssa. Elämä oli myös hiilineutraalia. Teollistumisen ja kaupungistumisen myötä on syntynyt vakavia ympäristöongelmia. Vaikeuksia aiheuttaa ennen muuta se, että energiaa tuotetaan lähes yksinomaan fossiilisilla polttoaineilla – öljyllä, kivihiilellä ja maakaasulla.

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut. Tämä on lähtökohtaisesti hyvä asia. Hiilidioksidi on ilmakehän hyödyllinen ainesosa, jonka määrän lisääntyminen nopeuttaa uusiutuvien luonnonvarojen kasvua.

On syntynyt teoria, jonka mukaan hiilidioksidin määrän kasvu johtaa ilmaston lämpenemiseen tavalla, joka on vahingollinen ympäristölle, ihmisille ja koko ihmiskunnalle.

Tiedeyhteisön piirissä tästä on erilaisia mielipiteitä.

Monet vakavasti otettavat tutkijat ovat sitä mieltä, että ihmisen vaikutusta ilmakehän hiilidioksidin määrään liioitellaan ja että hiilidioksidin vaikutusta ilmaston lämpenemiseen paisutellaan.

Joka tapauksessa ilmastoon vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin hiilidioksidin määrä ilmakehässä. Muiden muassa muutokset auringon aktiivisuudessa, maapallon kiertoradassa ja sen kallistuskulmassa synnyttävät syklisiä muutoksia maapallon lämpötilaan. Jotkut tutkijat ennustavat, että olemme siirtymässä viilenevän ilmaston kauteen.

Omalta osaltani en halua tähän väittelyyn osallistua. Hiilidioksidipäästöjä on joka tapauksessa syytä pyrkiä vähentämään, mutta kohtuudessa tässä kannattaa pysyä.

Hiilidioksidipäästöjä syntyy erityisesti energiataloudesta. Siinä ne pyritään monissa tapauksissa korvaamaan joko suoraan tai välillisesti sähkön avulla. Tällöin usein unohdetaan se, että kaikki tavat tuottaa suuria määriä sähköä aiheuttavat mittavia ympäristöongelmia.

Paras tapa korvata fossiilisia polttoaineita on käyttää niiden sijasta uusiutuvia polttoaineita. Tällöin voidaan käyttää olemassa olevia koneita, laitteita ja infrastruktuuria.

Autoissa on viisasta käyttää mahdollisimman paljon biopolttoaineita – dieseliä, etanolia ja kaasua. Viime aikoina esille noussut ajatus yhdistää hiilidioksidia ja vetyä metanoliksi on hyvä, mutta vety pitäisi erottaa vedestä sähköenergian avulla.

Kaukolämmön ja sähkön tuottamisessa on järkevää korvata kivihiili puu- ja turvepelleteillä ja hakkeella. Niitä voidaan polttaa nykyisissä voimaloissa ja hyödyntää olemassa oleva infrastruktuuri.

Blogieni synnyttämä keskustelu osoittaa, että monet eivät ole ymmärtäneet turpeen luonnetta uusiutuvana energiana.

Ajattelua vie harhaan puhe turpeesta ”hitaasti uusiutuvana” luonnonvarana. Hehtaarilla suota kasvaa vuosittain 15-20 kuutiometriä biomassaa, josta syntyy kymmenkunta kuutiota turvetta. Pääosa soista sijaitsee alueilla, joilla metsähehtaari tuottaa vuosittain vajaat 10 kuutiota puuta. Nämä luvut ovat karkeita arvioita. Soiden ominaisuudet eroavat kovasti toisistaan.

Puuta korjataan eri vaiheissa. Hitaan kasvun alueilla päätehakkuut toteutetaan yli sadan vuoden ikään ehtineissä metsissä. Energiakäyttöön nostetaan turvetta, joka on kerrostunut hyvin pitkän ajan kuluessa.  

Luonnontalouden kannalta asian ydin on siinä, että metsiä ja soita tulee uusiutuvien luonnonvarojen tuottajina kohdella ilmastopolitiikassa samalla tavoin. Metsistä tulee voida korjata vuosittain puuta suunnilleen sama määrä kuin sitä kasvaa. Turvetta tulee voida käyttää paljon nykyistä enemmän, sillä soihin kertyy biomassaa kaiken aikaa moninkertaisesti se määrä, joka niiltä turvetuotannossa poistetaan.

 

Paavo Väyrynen

Päätoimittaja