Pääkirjoitus 15.4.2020

Lamojen opetukset

 

Paavo Väyrynen

 

Viime päivinä on käyty vilkastuvaa keskustelua siitä, mitä opittavaa meillä voisi aikaisemmista talouslamoista olla.

Päällimmäisinä keskustelussa ovat olleet kokemukset 1990-luvun alun lamasta, jonka yhteydessä valtion menoja jouduttiin kovalla kädellä karsimaan. Silloin toteutettujen leikkausten kielteiset vaikutukset ovat tuntuneet näihin aikoihin saakka.

Silloin toteutettuja leikkauksia on puolustettu sillä, että oltiin pakkotilanteessa, kun valtio ei saanut enempää velkaa. Tämä on totta, mutta leikkausten kohdentamisessa tehtiin virheitä, joita ei nyt mielellään myönnetä.

                                                                 x  x  x

Tämän laman suurin opetus on käydyssä keskustelussa autuaasti unohdettu. Laman synnytti Harri Holkerin johtaman hallituksen 1980-luvun lopulta alkaen toteuttama ”vahvan markan” talouspolitiikka. Keväällä 1991 muodostettu Esko Ahon johtama hallitus jatkoi tätä väärää talouspolitiikkaa vuoden 1992 loppupuolelle saakka.

Kuten 15.3. julkaisemassani kirjoituksessa ” Väärää politiikkaa meillä ei ole varaa jatkaa”  kerroin, olin valtioneuvoston jäsenten enemmistön kanssa toisella kannalla. Samaa mieltä kanssani olivat muiden muassa Ilkka Kanerva ja Mauri Pekkarinen. Vahvan markan politiikalla oli kuitenkin vankat tukijat presidentinlinnassa ja Suomen Pankin johtokunnassa. Tästä olen kertonut vuonna 1993 ilmestyneessä teoksessani ”On muutoksen aika 2”.

Kovista menoleikkauksista huolimatta valtion velka kasvoi 1990-luvun laman yhteydessä vajaasta 10 miljardista eurosta noin kuuteenkymmeneen. Tämä oli lähtölava seuraavalle velkaantumiskierteelle, joka käynnistyi vuonna 2008 alkaneen  finanssikriisin yhteydessä. 

Vahvan markan politiikasta saatujen kokemusten olisi pitänyt johtaa siihen viisauteen, että Suomi ei olisi liittynyt Euroopan unioniin eikä ainakaan yhtenäisvaluutta euroon. Nämä kaksi liittyivät toisiinsa: perussopimuksen mukaan euroalueen jäsenyysehdot täyttävillä EU-mailla oli velvollisuus liittyä myös siihen.

Suomi liittyi euroalueeseen Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön johdolla ensimmäisten jäsenmaiden joukossa. Meillä ei toteutettu kansanäänestystä, vaikka perustuslaki sitä edellytti.

Ruotsin ja Tanskan hallitukset veivät jäseneksi liittymisen myöhemmin kansanäänestykseen, mutta molemmissa maissa äänestäjien enemmistö sen kaatoi. Näin olisi Suomessakin käynyt, jos kansanäänestys olisi järjestetty.

Suomi on kärsinyt kovasti jäsenyydestään euroalueessa. Alkuvaiheessa euro devalvoitui, mikä johti Suomen talouden ylikuumenemiseen ja kilpailukyvyn heikkenemiseen. Sitten euro voimakkaasti revalvoitui. Tilannetta vaikeutti holtiton tulopolitiikka.

Kansantaloutemme supistui lyhyessä ajassa 10 prosentilla. Jäsenyytemme euroalueessa johti siihen, että kilpailukykyä ei pystytty parantamaan ja jouduimme kokemaan ”menetetyn vuosikymmenen”, jolloin taloutemme ei kasvanut lainkaan. Vasta äskettäin kansantulomme kohosi vuoden 2007 tasolle.

Valtion, kuntien, yritysten ja kotitalouksien velkataakka on tänä aikana rajusti kasvanut. Valtion velkaa kasvatti sekin, että jouduimme tukemaan euroalueen kriisimaita. Uuteen lamaan olemme joutuneet tilanteessa, jossa valtion velka on noin 110 miljardia euroa ja maamme velkasuhde 60 prosenttia.  

Tilanteemme on aivan erilainen kuin Ruotsin ja Tanskan, joiden velkasuhteet ovat 40 ja 35 prosenttia ja joilla on oma valuutta ja keskuspankki.

                                                                 x  x  x

Mitä virheitä nyt ollaan tekemässä?

Nyt otetaan vääränlaista oppia sekä 1990-luvun lamasta että vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin kokemuksista.

Vaikka arviot talouslaman syvyydestä ja kestosta ovat kuluneen kuukauden aikana muuttuneet realistisemmiksi, sitä edelleen vähätellään. On syntymässä kansainvälinen finanssikriisi, joka on pahempi kuin 2008 käynnistynyt.

On ilmeistä, että kansantaloutemme supistuu tänä ja parina seuraavana vuonna yhteensä noin 20 prosentilla. Kansantulomme saattaisi siis supistua jopa 50 miljardilla eurolla. Tähän saattaisimme päätyä varsinkin sen vuoksi, että Ruotsi pääsisi jälleen hyötymään itsenäisestä talouspolitiikastaan kilpailussa supistuvista maailmanmarkkinoista euro-Suomen kanssa.

Laman vuoksi valtiontalouteen on syntymässä jopa usean kymmenen miljardin alijäämä, mikä saattaa kasvattaa valtion velan jopa yli 150 miljardiin euroon. Tämän lisäksi alijäämää uhkaavat kasvattaa euroalueen yhteisvastuut.

Jos nämä luvut pitävät paikkansa, Suomen julkisen talouden velkasuhde saattaa nousta nykyisestä noin 60 prosentista jopa lähelle sataa. Kestävyysvaje repeäisi aivan uudelle tasolle.

Keskeisenä syynä nyt käynnistyvään finanssikriisiin on se, että julkistaloudet, yritykset ja kotitaloudet ovat vuoden 2008 jälkeen syvästi velkaantuneet. Tätä kysymystä olen käsitellyt kirjassani ”Yhteinen vuosisatamme”.

Kun nyt tarjotaan laman lääkkeeksi entistä voimakkaampaa velkaantumista, sitä ollaan edelleen syventämässä ja sen kestoa pidentämässä.

Suomessakin velkaantumista pitää hillitä ja käyttää valtion varoja hyvin, hyvin harkiten.

Toinen keskeinen syntymässä oleva virhe on leväperäinen suhtautuminen EU:n ja EKP:n toimintaan, joiden kautta velkaantumiskierre uhkaa kiihtyä ja Suomenkin yhteisvastuu muiden maiden veloista kasvaa. Tähän meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa. 

Näistäkin asioista soisi julkisuudessa keskusteltavan.

Kirjoituksessa mainitut artikkelit ja kirjat ovat luettavissa kotisivultani paavovayrynen.fi. Kirjat ovat ostettavissa Pohjanrannan verkkokaupasta pohjanranta.fi.

 

Paavo Väyrynen

Päätoimittaja