Pääkirjoitus 12.6.2020

Katri Kulmunin tulee jatkaa puheenjohtajana

 

Paavo Väyrynen

 

Viime päivinä tiedotusvälineissä on julkaistu tuloksia puolue-eliitille tehdyistä kyselyistä, joiden mukaan enemmistö haluaa Oulun puoluekokoukseen haastajan puolueen nykyiselle puheenjohtajalle Katri Kulmunille. Niiden mukaan enemmistön enemmistö haluaa puheenjohtajaksi Annika Saarikon.

Tulokset ovat yhtä harhaanjohtavia kuin aikaisempien vastaavien tutkimusten. Kyselyihin vastasi vain noin puolet. Aktiivisimpia ovat ne, jotka haluavat vaihtaa puheenjohtajaa. Enemmistön enemmistö on siis tosiasiassa vähemmistö.

Puoluetta vuoden 2010 puoluekokouksesta johtanut ”joukkue” näyttää käyttävän myös kyselyiden tuloksia toteuttaakseen sen suunnitelman, josta 5.6. julkaisemassani blogissa ”Joukkueen” tulee kantaa vastuu kirjoitin.

Seuraavat askeleet ovat jo nähtävissä.

Elokuussa Annika Saarikko tulee valtioneuvoston jäseneksi. Hänet nimitetään myös pääministerin sijaiseksi ja ministeriryhmän vetäjäksi. ”Viisikko” palaa alkuperäiseen muottiinsa.

Perustelut tähän ovat painavat. Matti Vanhasen taakkaa on kevennettävä, ja hänen pitää voida keskittyä valtiovarainministerin tehtävään.

Sitten todistellaan, että puolueen puheenjohtajan pitää olla hallituksessa johtamassa Keskustan politiikkaa. Siksi Saarikko on valittava myös puheenjohtajaksi. 

Perustelu puolueen puheenjohtajan vaihtamiseksi ei ole pitävä. Oma kokemukseni ja järjen ääni puhuvat päinvastaista kieltä.

Olin tullut valituksi puolueen puheenjohtajan tehtävään vuonna 1980 Turun puoluekokouksen tiukassa äänestyksessä. 

Kun Suomeen muodostettiin vuoden 1982 presidentinvaalien jälkeen uutta Kalevi Sorsan johtamaa hallitusta, minut haluttiin syrjäyttää ulkoministerin paikalta. Tilalle tarjottiin kauppa- ja teollisuusministerin tehtävää.

Kieltäydyin tästä. Rankan presidentinvaalin jälkeen halusin keskittyä puolueen johtamiseen. Presidentinvaalien yhteydessä pahasti rikki revittyä puoluetta piti yhdistää ja heikentynyttä kannatusta kasvattaa. Keskustan tulevaisuus oli vakavasti vaakalaudalla.

Puoluetta johdin puoluehallituksen kautta ja etenkin sen työvaliokunnan viikoittain pidettyjen kokousten avulla. Ministerit osallistuivat säännönmukaisesti kokouksiin.  

Kesällä Rovaniemellä pidetyssä puoluekokouksessa tulin yksimielisesti valituksi jatkokaudelle puolueen puheenjohtajana. Kevään 1983 eduskuntavaaleissa Keskusta pelastui ja sai tyydyttävän tuloksen. Uudessa hallituksessa palasin ulkoministerin virkaan.

Nyt tilanne on samankaltainen kuin neljä vuosikymmentä sitten, mutta puolue on pahemmassa vaarassa kuin silloin.  

Puolue on pahasti rikki revitty. ”Joukkueen” toteuttama poliittinen linja ja sen kovaotteinen johtamistapa ovat karkottaneet Keskustan perinteistä kannattajakuntaa katsomoon ja muiden puolueiden kannattajiksi. Järjestötoiminta on pahasti laiminlyöty.

Näissä oloissa on järkevää, että puheenjohtaja keskittyy puolueen johtamiseen. Puoluetta on eheytettävä ja sen kannatusta kasvatettava. Ensi kevään kuntavaaleissa meillä ei ole varaa uuteen murskatappioon.    

Puheenjohtajan tueksi on koottava vahva ja monipuolinen joukkue. Aisaparikseen Katri tarvitsee tarmokkaan puoluesihteerin, oman ”seppokääriäisensä”, joka yhdessä puheenjohtajan kanssa pystyy elvyttämään sekä järjestötyön että puolueen sisäisen aatteellisen ja poliittisen koulutustoiminnan.

Kuten 6.6. julkaisemassani blogissa kirjoitin, Kulmunin ero saattaa pelastaa Keskustan.  

Nyt Katri voi keskittyä puolueen johtamiseen. Julkisuudessa hänen tulee voida ottaa etäisyyttä hallituspolitiikkaan. Puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan asema puolueen johtamisessa tulee palauttaa sääntöjen mukaiselle tolalle.

Katrin tulee päästä johtamaan sitä pitkäjänteistä aatteellista ja poliittista valmistelutyötä, jolla palautamme yhdessä Keskustan suurten puolueiden joukkoon.

Omalta osaltani olen mielelläni tässä työssä mukana.

Paavo Väyrynen

Päätoimittaja