Pääkirjoitus 10.7.2020

Mediapeliä

 

Paavo Väyrynen

 

Kirjoitin 12.6. blogin ”Katri Kulmunin tulee jatkaa puheenjohtajana”.

Kimmokkeen siihen sain tiedotusvälineissä julkaistuista uutisista, joiden mukaan enemmistö haluaa Oulun puoluekokoukseen haastajan puolueen nykyiselle puheenjohtajalle Katri Kulmunille. Niiden mukaan enemmistön enemmistö haluaa puheenjohtajaksi Annika Saarikon.

Uutisointi perustui puolue-eliitille tehtyihin kyselyihin.

Kirjoitin, että tulokset ovat yhtä harhaanjohtavia kuin aikaisempien vastaavien tutkimusten. Kyselyihin vastasi vain noin puolet. Aktiivisimpia ovat ne, jotka haluavat vaihtaa puheenjohtajaa. Enemmistön enemmistö on siis tosiasiassa vähemmistö.

Eilen Yle tiesi kertoa, että Annika Saarikko on enemmistön suosikki Keskustan puheenjohtajaksi.

Yle oli tehnyt kyselyn 186 henkilölle, joista 95 eli 51 % oli siihen vastannut. Heistä 15 % ei ollut ottanut kantaa. Lopuista vastanneista 47 % oli kannattanut Annika Saarikkoa ja 38 % Katri Kulmunia.

Kun Ylen tutkimuksessa kantaa otti vain reilusti alle puolet kyselyn kohteena olleista, voidaan sanoa, että Saarikon takana ei tässä kyselyssä ollut edes enemmistön enemmistö, vaan vähemmistön enemmistö.   

Tämänkin ”tutkimuksen” tuloksia arvioitaessa on muistettava, että aktiivisimpia ovat yleensä ne, jotka haluavat vaihtaa puheenjohtajaa.

Ylen toteuttama kysely ja sen markkinointi ovat tyypillistä mediapeliä, jolla pyritään ohjailemaan mielipiteitä. Äänestäjillä on taipumus tukea sitä ehdokasta, jonka uskotaan voittavan. Tutkijat puhuvat ”bandwagon” –ilmiöstä.

                                                                 x  x  x

Rohkenin kirjoittaa tämän blogin otsikoksi ”Mediapeliä”. Tämä antaa minulle jälleen mahdollisuuden kertoa nuorille lukijoilleni Suomen poliittisen historian tapahtumista.

Samalla voin oikoa vanhemmille lukijoilleni julkisuuden kautta aikanaan syntyneitä vääriä käsityksiä. Tämä tosin näyttää monia ärsyttävän, kuten kommentointi Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla osoittaa. Vanhat väärät mielikuvat haluttaisiin säilyttää.  

Sana ”mediapeli” tuli poliittiseen kielenkäyttöön vuoden 1994 presidentinvaalien yhteydessä.

Vaalien tulos ratkaistiin johtavissa tiedotusvälineissä pelatulla mediapelillä. Sen avulla toiselle kierrokselle nostettiin Elisabeth Rehn, jonka Martti Ahtisaari helposti voitti.

Vuoden 2012 presidentinvaaleissa ratkaisevaan rooliin nousi sosiaalinen media.

Nouseva Vihreiden poliitikko Touko Aalto nosti kampanjoinnin viime vaiheessa somessa kohun väittäen, että minun TV-mainokseni oli hyökkäys Pekka Haavistoa ja yleensäkin seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan. Mainoksessa oli mukana Vuokko&Paavo –muki. Sanoin siinä, että talossa pitää olla isäntä – niin ja emäntä.

Pekka Haavisto oli itsekin hämmästynyt ja hämmentynyt joutumisestaan toiselle kierrokselle. Sauli Niinistö sai hänestä helpon voiton.

En vaivaa lukijaani kertomalla tarkemmin, millaista mediapeliä näissä kaksissa vaaleissa pelattiin. Totuus löytyy muun muassa kirjastani ”Suomen linja”, joka on luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.

Löytyy tästä teoksesta tietoa myös vuoden 1988 presidentinvaaleista. Niitä ei ratkaissut mediapeli, vaan vuoden 1987 hallitusratkaisu, jolla Mauno Koivisto Harri Holkerin avulla hajotti Kokoomuksen ja hankki itselleen uudelleenvalintaan tarvitut valitsijamiesten äänet. Tähän liittyen on tullut esiin uutta mielenkiintoista tietoa, kun Mauno Koiviston arkisto on avautunut käytettäväksi.

                                                                 x  x  x

Kun tämän blogini julkaisen, saan varmaankin jälleen moitteita siitä, että kirjoitan vanhoista asioista. Sekään ei monia miellytä, että nojaudun kirjoituksissani dokumentteihin ja ennen muuta kirjoittamiini kirjoihin.

En kuitenkaan kirjoita menneisyyden, vaan tulevaisuuden vuoksi. Toivon, että mahdollisimman moni oppisi havaitsemaan sekä valtamediassa että somessa pelattavan mediapelin. 

Valistunut ja itsenäinen kansalaismielipide on kansanvallan vahva turva.

Paavo Väyrynen

Päätoimittaja