Pääkirjoitus 1.12.2020

Tervetuloa Keskustan piiriin saamelaiset - ja kaikki muut!

 

Paavo Väyrynen

 

Annoin aamulla puhelinhaastattelun Lapin radiolle. Sen yhteydessä kävi ilmi, että uudella tehtävälläni Keskustan kaksikielisen piirin puheenjohtajana ja sen edustajana puoluehallituksessa on vahva kytkös Lappiin.

Vuosia sitten oli esillä ajatus Keskustan valtakunnallisen saamenkielisen piirin perustamisesta. Esikuvana oli ruotsinkielinen piiri. Tarve piirin perustamiseen oli ilmeinen senkin vuoksi, että suuri osa saamelaisista asuu oman kotiseutualueensa ulkopuolella.

Johonkin tämä hanke aikoinaan raukesi.

Keskusta on muutoinkin laiminlyönyt toimintaansa saamelaisten parissa. Olimme aikanaan ehdoton valtapuolue saamelaisten keskuudessa. Nykyään kannatuksemme on heiveröinen, ja monet ovat siirtyneet jopa RKP:n tai Vihreiden äänestäjiksi.   

Nyt Keskustan kaksikielisen piirin säännöt on kirjoitettu siten, että saamelaiset voivat hyvin tulla mukaan meidän toimintaamme. Nimikin on neutraali: "Centerns distrikt - Keskustan piiri r.f.". 

Käytännössä tämä kävisi päinsä siten, että piirin jäseniksi liittyisivät halutessaan ne Keskustan paikallisyhdistykset ja kunnallisjärjestöt, joissa on saamenkielisiä jäseniä. Ne kuuluisivat edelleen ensisijaisesti jäsenenä oman maakuntansa piirijärjestöön ja osallistuisivat sen toimintaan. Jäsenyys ja toiminta kaksikielisessä piirissä täydentäisi sitä.

Tällä tavoin jäseniksemme voivat tietysti edelleen hakeutua ne keskustajärjestöt, joissa on ruotsinkielisiä jäseniä. 

Kerroin jo viime keväänä, että aion perustaa Helsinkiin tai Helsingin seudulle uuden kaksikielisen paikallisosaston, joka kuuluisi jäsenenä myös Keskustan piiriin. Sen puitteissa voisivat toimia sekä ruotsin- että saamenkieliset keskustalaiset.

Kuten edellisessä blogissani kerroin, ryhdymme hankkimaan piirille kannatusjäseniä. Tätä kautta Keskustan piiriin pääsevät mukaan kaikki halukkaat!

Varojen kerääminen piirille on välttämätöntä sen vuoksi, että puolue ei ole viime vuosina maksanut sille puoluetukea. Toivon, että sitä ryhdytään mahdollisimman pian taas maksamaan.

Rahaa tarvitsemme myös kaksikielisten verkkosivujen avaamiseen. Ajan oloon niille voitaisiin ottaa myös saamenkielistä aineistoa.

Kannatusjäseneksi voi liittyä maksamalla vapaaehtoisen kannatusmaksun piirin tilille: Centerns distrikt/Keskustan piiri c/o Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret, Keskuskatu 11A, 60100 Seinäjoki, FI83 5560 0920 0166 81.

 

Paavo Väyrynen

Päätoimittaja