TUIJA JÄRVINEN

tradenomi, tuottaja
Kuopio​

Tuija Järvinen on eurovaaliehdokas 2019 Kuopiosta ja hän oli myös kansanedustajavaaliehdokkaana.

Tuija Järvinen on kulttuurituottaja ja koulutukseltaan hän on ylioppilasmarkkinointimerkonomi ja liiketalouden tradenomi. Hän on toiminut myös kiinteistönvälittäjänä, sillä hänellä on myös LKV-pätevyys. Järvinen on suorittanut lisäksi kasvatustieteen opintoja Itä-Suomen yliopistossa.
Kielitaitoa on ruotsin, saksan, englannin ja myös hiukan espanjan osalta.

Paikallispoliittista kokemusta hänellä on 14 vuoden ajalta hänen asuessaan Iisalmessa. Hän toimi kaksi kautta varavaltuutettuna, useissa eri lautakunnissa, koulujen johtokunnissa sekä SRK:n valtuustossa.
Järvisellä on kaksi aikuista tytärtä. Toinen on koulutukseltaan ympäristöalan insinööri ja toinen on röntgenhoitaja. Hänellä on myös yksi lapsenlapsi. Hänen harrastuksiaan ovat opiskelu, kulttuuri, maalaaminen, kuntosali ja luonnossa liikkuminen. Tuija Järviselle luonto on elintärkeä voiman lähde. Hän myös nauttii matkustelemisesta ja haluaa tutustua eri kulttuureihin.

www.tuijajarvinen.com
tuibir.blogspot.com (blogi)