HANNU L. SUOMINEN

ylilääkäri emerita, tietokirjailija
Raasepori

Pirkko Turpeinen-Saari, vuoteen 2004 saakka Turpeinen, kohtasi vuonna 1973 työskennellessään Helsingin kaupungin sosiaalilääkärin toimiston psykiatrina Chilen verisen vallankaappauksen uhreja, joita tuotiin suoraan lentokentältä hänen vastaanotolleen lastensuojeluvirastoon.

Silloin hän koki ensimäistä kertaa kouriintuntuvasti, minkälaisia seurauksia Yhdysvaltojen taloudelliseen kiristykseen, propagandaan ja sotilaalliseen toimintaan perustuvalla ulkopolitiikalla on.
Työskennellessään Yhdysvalloissa vierailevana professorina Texas Research Institute of Mental Sciences tutkimuslaitoksessa hänen huumeita käyttävien nuorten potilaittensa into kohdistui Vietnamin sodan vastustamiseen. Tuo ja Kamputsean sota olivat 1970-luvulla julmuudessaan äärimmäisiä.

Pirkko kirjoitti ensimmäisen teoksensa juuri huumeongelmasta, jota seurasi pohdinta siitä, mikä johtaa yksilön auktoriteettiriippuvuuteen itsenäisen ajattelun sijaan. Luovan kasvun teorian kehittämisen seurauksena hän kirjoitti teoksen Inhimillinen kasvu ja yhteisö, tuolloin vielä Idänpään-Heikkilä sukunimellä. Inhimillisyys ja luovaan yhteistyöhön kannustaminen ihmisten ja kansakuntien välillä ovat olleet Turpeinen-Saarelle läheisiä.

Tultuaan valituksi presidentti Urho Kekkosen valitsijamieheksi vuonna 1978, Pirkko tutustui syvällisemmin Kekkoseen. Presidentti luki mielenkiinnolla Inhimillinen kasvu ja yhteisö -kirjan ja kiitoskirjeessään totesi, että autoritaarisuutta olisi ehkä saanut olla hänen kohdallaan enemmänkin.

Tutustumista seurasi halu kirjoittaa kirja Urho Kekkosen luovuudesta. Teos ilmestyi vuonna 2006 nimellä Suuri yksinäinen; Urho Kekkonen ja tunteet. Pirkon mielestä Kekkosen puolueettomuuteen perustuva ulkopolitiikka ja ystävälliset suhteet naapureihin on edelleen kestävä. Myös presidentin kriittinen suhtautuminen Chilen vallankaappaukseen ja sen taustavoimiin (Yhdysvaltoihin) sekä lämmin vaatimus palestiinalaisten oikeuksien toteutumiseksi maailmanrauhan edellytyksenä ovat edelleen yllättävänkin ajankohtaisia.

Pirkko tuli valituksi eduskuntaan 1983 SKDL:n listalta. Hän oli lakivaliokunnan ja suuren valiokunnan sekä Pohjoismaiden neuvoston jäsen. Sen kulttuurivaliokunnassa hän sai läpi aloitteen Itämeren alueen maiden (tuolloin osa oli vielä sosialistisia valtioita) koululaisten keskinäisen yhteistyön rakentamisesta. Pohjoismaiden neuvoston jäsenenä hän näki yhä selvemmin sen kuinka ylikansallinen pääoma, erityisesti aseteollisuus vaikuttaa Euroopan politiikkaan. Hän kritisoi Euroopan teollisuusyritysten pyöreän pöydän järjestön, jonka puheenjohtajana toimi Volvon pääjohtaja Per Gyllenhammar, vaikutusta Euroopan Unionin rakenteiden muodostamisessa. Gyllenhammar oli toiseksi suurimman yhdysvaltalaisen aseteollisuusjätin hallituksen jäsen.

Kun Pirkko puhui asiasta eduskunnan täysistunnossa, puhemiesneuvosto harkitsi varoituksen antamista hänelle ”salaisuuksien paljastamisesta”. 1990-luvulla Pirkko Turpeinen valittiin Euroopan neuvoston kidutusta ja ihmisarvoa alentavaa kohtelua tutkivan komitean CPT:n psykiatrian asiantuntijaksi. Vuonna 2010 Turpeinen-Saari alkoi kirjoittaa teosta Suomen historiasta, liittoutumisista Saksan kanssa sekä demokratian tilasta eri ajanjaksoina. Suomen liittyminen Euroopan Unioniin toi ajankohtaiseksi jälleen riippuvuuden jostakin suuremmasta valtiosta ja armeijasta, ei pelkästään Saksasta vaan sen rinnalla myös Yhdysvalloista.

Voidakseen kuvata Yhdysvaltojen väärää vallankäyttöä Euroopassa, Pirkko nosti kirjan keskiöön Yhdysvaltojen ja osin Saksan johtaman Jugoslavian tahallisen hajottamisen. Se tehtiin provosoimalla toisen maailmansodan holokaustin suorittajat (kroaatit ja muslimit) ja uhrit (serbit) toisiaan vastaan.

Suomen historiassa on edelleen vaiettuja asioita, jotka vaikuttavat myös poliittisiin kannanottoihin. Suomen europarlamentaarikoiden näyttää olevan helppo liukua Yhdysvaltojen ja joidenkin keskeisten Euroopan NATO-maiden mallin mukaan pois kansainvälisistä sopimuksista ja YK:n peruskirjasta. Viimeisimpänä esimerkkinä oli Venezuelaäänestys, jossa kaikki Suomen mepit äänestivät itse itsensä presidentiksi julistaneen presidentin puolesta, eikä kukaan vastaan, kun samaan aikaan YK, IMF ja muut viralliset järjestöt luonnollisesti tukivat vaaleilla valittua itsenäisen valtion presidenttiä. Esimerkiksi Ruotsin EU-parlamentaarikoista puolet äänesti päätöslauselmaa vastaan.

Euroopan parlamenttiin valituksi tultuaan Pirkko tulee tukemaan Suomen itsenäisyyttä, puolueettomuutta ja asioiden oikeudenmukaista totuudellista käsittelyä. Vain itsenäinen maa voi olla puolueeton. Hän vastustaa EU:n jäsenmaiden nykyistä syvempää integraatiota eli sitomista toisiinsa sekä vastuunottoa toisten valtioiden asioista. Hän vastustaa ylikansallisen pääoman, aseteollisuuden ja miljardöörien vaikutusvaltaa politiikkaan.

Hän ei halua eurooppalaista armeijaa sillä Suomelle paras vaihtoehto on oma itsenäinen puolustus. Armeijoiden sijaan tarvitaan monia eurooppalaisia yhteistyöelimiä, jotka rakentavat keskinäistä yhteisymmärrystä kansojen välillä, ei vain EU:n sisällä. EU-maiden on lopetettava itsenäisten valtioiden sisäisiin asioihin (Libya, Syyria, Ukraina, Irak, Iran, Afganistan) puuttuminen sekä terroristien tukeminen.