Väyrynen tarjoaa Keskustalle ja Suomelle mahdollisuuden

Mauri Nygård 14.5.2019

 

 

Paavo Väyrynen voitti vuonna 2012 keskustan jäsenäänestyksen puheenjohtajaksi. Tämä ei kelvannut medialle eikä keskustan uusliberaaleille: Juha Sipilä puheenjohtajaksi ja Väyrynen sivuun. Yhteistyö ei kelvannut, eivät neuvot. Tulos sitten erittäin huono Suomelle ja katastrofi keskustalle.

Väyrysen piti yrittää vaikuttaa maan asioihin oman puolueen kautta, joka kuitenkin kaapattiin.

Presidentinvaaleihin keskustan johto riensi etuajassa nimeämällä ehdokkaaksi Matti Vanhasen, jotta petetty kansa ei vaatisi Väyrystä, joka osallistui sitten kansanliikkeen kautta ja menestyikin hyvin.

Eduskuntavaaleihin piti perustaa taasen uusi puolue. Kehitetyn syrjinnän avulla media onnistui kuitenkin jättämään Tähtiliikkeen asian vaille huomiota, ja tulos oli sen mukainen. Pehmeä fasismi jylläsi. Kriittisyys ohjattiin jälleen Perussuomalaisten laariin. PS onkin suorastaan salonkikelpoinen, sillä puheenjohtaja kannattaa NATO-jäsenyyttä.

Media ei ole muuttunut. Maata viedään kohti sotilasliittoja ja sotaa. Enemmistö kansasta ei tätä kannata, ja Paavo Väyrynen on ainut taho, johon kansan tahto voisi kanavoitua. Siten Väyrysen suoranainen velvollisuus on pyrkiä sellaiseen asemaan, josta voisi vaikuttaa. Mahdollisuuksia on kolme: Keskustapuolueen puheenjohtajuus, tasavallan presidentin asema tai ulkoministerin asema.

Kun Väyrynen jättäytyy kansanliikkeen käytettäväksi, niin se auttaa keskustalaisia ottamaan hänet ministeriksi ja/tai johtajakseen ja Tähtiliikkeen jäsenjärjestökseen. Väyrysen valintaa ehkäisemään laadittuja sääntöjä voidaan säätää syksyn kokouksessa, ja vuoden päästä pysyvää puheenjohtajaa valittaessa säännöstä ei enää ole muuttamattakaan haittaa. Keskustan puheenjohtajana Väyrysellä olisi vahva asema vuoden 2024 presidentinvaaleissa.

Kaikki voivat edistää Väyrysen ajamia asioita äänestämällä Tähtiliikettä EU-vaaleissa. Ei anneta sotahaukkojen johtaa maata! Väyrysessä ei ole kysymys henkilöstä vaan hänen ajamistaan asioista.

Mauri Nygård
EU-vaaliehdokas
toisinajattelija.fi